Ystäviä?

Laineet iskivät äkäisinä kallioon, ja ilta-auringon kulta laskeutui veden pintaan, ja lopulta se osui meihin. Silittelit lyhyitä hiuksiani, annoit sormiesi kulkea pehmeästi niiden lävitse, kun pääni nojasi vatsaasi vasten.

"Hei, älä nukahda. Mennään käymään mielummin vaikka uimassa. Jookos?" "Ei mulla oo edes.."
Olin noussut istumaan, ja salamana pomppasit pystyyn. Kiskoit t-paitasi pois, sen alta paljastui tasaisesti ruskettunut ja sopivasti lihaksikas vartalosi.
"Uskallatko Aatamin asussa uida? Niin kuin aina skideinä", sanoit virnistäen ja ojensit kätesi. Tartuin siihen, ja ponnistin itseni ylös. Mietin hetken, sitten iskin leikkimielisesti nyrkillä vatsaasi, voihkaisit ja muka haavoittuneena hoipertelit taaksepäin. "Hullu nainen!" Nauroin ilmeellesi, ja väänsit huulesi mutruun muka loukkaantuneena. "Älä kurki", sanoin, ja käännyit ympäri. Riisuimme, ja viikkasin vaatteeni siististi kasaan. "Joko?" "Jo".

Käännyimme yhtä aikaa ympäri. Katseesi vaelsi nopeasti vartaloni läpi, nähden jokaisen naisellisen muodon. Annoin silmieni hetken tarkastella ruskettuneen, sopivasti lihaksikkaan vartalosi. Olinhan sen ennenkin nähnyt, kummallakaan ei ollut nolostumisen aihetta. Silti tunsin, kuinka pieni puna yritti löytää tiensä poskilleni. Samassa olit jo kääntynyt merta kohden, ja astelin perässäsi. Pieni puinen ponnahduslauta oli pystytetty kalliolta veden päälle, ja kävelit rohkeasti sen ylle.
"Alaston Kapteeni tuomittu lankulle. Hyvästi jääkööt, julma maailma".

Juhlavasti käännyit, teit kunniaa ja katosit sitten hyiseen veteen. Nousit pinnalle ja ravistelit hiuksiasi. "Virkistävää". Kävelin kädet rintakehän päälle ristittyinä laudalle, suoristin ne ylös ja sulavasti loikkasin pää edellä alas. Saavuin pinnalle reilusti kauempana rannasta. Lähdin uimaan eteenpäin, ja pian erotin tasaisen hengityksesi vierestäni. Jossain vaiheessa käännyimme kuin sanattomasta sopimuksesta takaisin.
"Viimeinen rannassa on iilimato!" Kirkaisin ja lähdin uimaan hullun lailla. Fuskauksesta kertova älähdyksesi hautautui roiskeiden alle, ja käsiemme koskettaessa yhtä aikaa kalliota purskahdimme kumpikin nauruun.

Puettuamme kävelimme hiljaisuudessa pyörille. Kasasin reppuni takaritilälle ja aloin taluttaa pyörää eteenpäin. Kävelit vieressäni jonkin matkaa kunnes saavuimme tienristeykseen, joka kääntyisi kotikadullenne. Aurinko oli jo painunut mailleen ja yölliset eläimet alkoivat pitää ääntään. Olin taas unohtanut ajankulun, vaikka minun piti mennä kuudeksi syömään. Nyt kello olisi reilusti yli yhdentoista, ja haukotus pakottautui käteni välistä.
"Prinsessaa alkaa väsyttää?" Nyökkäsin, ja tartutin haukotukseni sinuunkin. Astuit lähemmäs, ja kuten aina ennenkin kiedoin käteni ympärillesi. Halaisimme pitkään, mutta joku tuntui muuttuneen. Puoliväkisin irrottauduimme, katsoin hetken tummanvihreisiin silmiisi. "Kattellaan", sanoit ja nousit pyöräsi satulaan.

**

Joku kutitti jalkapohjiani. Ynähdin ja käännyin ympäri, mutta kiusanhenki jatkoi työtään. Otin tyynystä kiinni, ja vaistonvaraisesti viskaisin sen jalkopäähän. Kuten arvelinkin, tuttu ääni kiljaisi ”Ai”n ja sitten nauraa käkätti.
”Okei, okei mä nousen”. Kohottauduin ja näin samassa pikkusiskoni irvistelevän sänkyni jalkopäässä. Tämä lopetti nauramisensa, kun huomasi ärtymyksen nousevan kasvoilleni. Singahdin hänen peräänsä, mutta sisko ehti kadota ovenraosta käytävään. Manailin itsekseni, ja tallustelin vessaan. Peilistä minua tuijotti kalpea tyttö sotkuisin hiuksin. Huuhtelin naamani kylmällä vedellä ja kuivasin pehmeään pyyhkeeseen. Otin kamman korista ja aloin selvittämään takkupesäkettä. Hieman lakkaa, ja hiustupot törröttivät taas pystyssä. Päivän mittaa ne ehtisivät useaan kertaan vielä laskettua, mutta näyttäisipä nyt edes hetken hyvältä. Astelin takaisin huoneeseeni, vaihdoin yöpaidan harmaisiin shortseihin ja oranssiin t-paitaan.

Keittiössä oli jo kova kuhina päällä. Pikkusisareni oli ehtinyt tiputtaa murolautasen lattialle, ja äiti siivoili sotkuja isän lukiessa lehteä. ”Sonja-ponja heräsi, väsyttää varmaan kun valvoi taas liian pitkään!” ”Äh, turpa kiin..”
Isän paheksuva katse lehden takaa sai minut vaikenemaan, ja kurottauduin äidin yli ottamaan kaapista ruisleivän. Se maistui puulta, mutten jaksanut juustoakaan leikata. Olin monesti kuunnellut saarnat syömättömyydestäni, vaikka omasta mielestäni en ollut edes vaarallisen laiha, normaali pikemmin. Miku ei ollut koskaan sanonut mitään ulkonäöstäni, vaikka kyllähän sen huomasi, että se katseli minua aivan eri tapaan kuin viime kesänä. Talven aikana olin kasvanut ainakin kaksi senttiä, lantioon oli tullut muotoa ja rinnat kasvaneet. Pojankin vartalo oli muuttunut, leveät hartiat ja pieni parransänki leuassa tekivät hänestä oikean komistuksen. Tämä olisi viimeisiä kesiä, jotka viettäisin mökillä. Olin päättänyt sen jo aikoja sitten, mutta nyt tuntui haikealta. Mikun perhe isovanhempineen oli vanhoja perhetuttuja, ja aina ollessamme mökillä vietimme aikaa yhdessä. Pieninä jo olimme kulkeneet käsi kädessä kaduilla, nyt se oli jäänyt pois ja jostain puski aikuisuus päälle. Punastuin, kun muistin pojan katseen kiertäneen kroppaani. Toisaalta se tuntui hyvin imartelevalta, mutta samalla pelottavalta. Kotona minulla oli ollut useita poikaystäviä, mutta Mikua en koskaan ollut sellaiseksi ajatellut. Ystävä, niin kuin olimme sopineet.

Samassa hätkähdin; olinko ihastunut? Ajatukset harhailivat päässäni, ja päätin lähteä lenkille. Sitoessa lenkkareita mietin pitäisikö käydä ottamassa Miku seuraksi, mutta päädyin vain juoksemaan eteenpäin, ilman määränpäätä. Enhän minä toisen kanssa saisi järkeä aikaiseksi. Huudahdin meneväni pihalle, ja suljin tumman ulko-oven. Tasaiset askeleet iskivät hiekkatiehen, kantaen minut kauemmaksi. Aurinko ei ollut vielä ehtinyt nousta korkealle, ja yöllisen sateen jäljiltä ilma oli raikasta hengittää. Oikaisin metsäpolulle, ja hymyilin vastaantulevalle koiran ulkoiluttajalle. Ehkä tämä päivä kääntyisi vielä oikein hyväksi.

**

Juostuani jonkin aikaa, huomasin yhtäkkiä taivaan muuttuneen pilviseksi. Kohta alkaisi sataa, ja kotiinkaan en ehtisi millään. Kiertelin hetken polkuja, ja lopulta päädyin suuren kuusen alle istumaan. Juuri ajoissa; kuulin kuinka ensimmäiset sadepisarat pyyhkäisivät pölyt altaan.
"Voi samperin samperi!" Kohotin kulmiani, kun kuulin pojan äänen ähkäisevän. Samassa näin, kuinka vaaleahiuksinen nuorukainen kiiruhti eteenpäin etsien myös suojaa. "Hei!" Kohotin kättäni, ja sain katseen kääntymään itseeni. "Tuu tänne, täällä ei kastu". Joku muukin oli ollut niin typerä, että eksyi sateiseen metsään.
Samalla hetkellä kun poika astui kuusen alle, vaihtui hänen nyrpeä ilmeensä virneeksi. "Sonja, tämäpä yllätys." Miku istui viereeni, ja hymyilin arasti kun tämän käsi kosketti omaani muutaman sekunnin ajan.

Sateen loputtua astelimme ulos piilosta. Mikun valkoinen t-paita, joka äsken oli kastunut läpimäräksi, oli ehtinyt jo kuivua, mutta selvästi hiosti.
"Voit sä sen ottaa poiskin, en mä kattele", sanoin kiusoitellen. Yllätyksekseni hän tosiaan riisui paidan, ja löysin katseeni kiertämässä pojan vartaloa liiankin ahneesti. Onneksi Miku ei huomannut tätä, vaan jatkoi kävelyään vihellellen.
"Ootko sä ihan okei? Vaikutat poissaolevalta", Mikun pehmeä ääni rikkoi hiljaisuuden. Nyökkäsin, vaikken ollutkaan aivan varma. "Joo, mä oon okei. Vähän vaan jännittää kun uuteen kouluun ja kaikkea.."
"Niin sä sinne kauppaopistoon pääsit?"
"Jees, ja sä menit.."
"Raksalle!" Yhteen ääneen sanottuna se kuulosti varsin hauskalta. Molemmat peittelivät virnettään. Tökkäsin poikaa kylkeen, ja hän kaappasi minut mahalleen roikkumaan olkapäälleen. Kirkaisin, mutta se hukkui nauruun. Miku laski minut alas, hetken katselimme toisiamme, ja samassa poika painautui aivan lähelle, kietoi kätensä ympärilleni, kosketti niskaa kevyesti. Katseemme kohtasi, minä tuijotin pelokkaan epävarmana hänen vihreitä, hän hymyilevän tietoisena minun sinisiä silmiäni. Räpäytin, ja tunsin lämpimän hengityksen kasvoillani. Vain muutama sentti lähemmäs, ja huulemme kohtaisivat toisensa.