Liikennevirta

Liikennevaloista lorahtaa vihreää,
ja virta alkaa valua
kohti keskikaupunkia.

Tajuan, että jotakin on tehtävä,

pullasorsat lipuvat sillan alla,
katuvalot venyvät kuvastimessa.

Takertuvat kaikkeen ohikulkevien lätinät,
vaikka ketään ei kiinnosta.

Joku korottaa ääntään, tekee tilaa uudelle juonenkäänteelle.
On tietävinään tai kokeilee huvikseen kepillä jäätä.
Olisi hiljaa, tyrkkylän tyrkky.

Seuraava kuulee, mutta ei ainakaan.
Ja ihan varmasti pelkkää parsakaalia.

Ajattelen, että Faber-Castell on minulla, mitäs läksi.
Kumpi meistä on säälittävämpi, minä vai hän.

Olisimme ihan sekaisin aidosta.

Venyvät ja väräjävät, on koleaa.

Tunne on puristettu ahtaalle, tai tunteet,
niiden sekamelska.

Olen ikään kuin ollakseni.

Ja kaikki kiitos kiitos välkkyvät ruudut huutavat: Ota minut, oi ota minut!

Mietin, miksi vakavan asian kohdalla väläytit
irvihymyn. 

Että ikään kuin yhtä onnellista ja leveää leipää kuin aina ennenkin. Mitäs tässä.
En sano mitään, kun en ymmärrä.
En ole aikoihin, tiedäthän.

En tiedä, pitääkö narusta vetää vai tehdä pupunkorvat.
Vai onko tämä sittenkin onnenpyörässä pyöveli?

Kävelen niin kuin ihmiset.