En kuori perunoita

Kukapa/kuinkapa tuon somemmin sanoisi ja miksikä pitäisikään. Millänsäkään ei lie niin väliä kun vaan kiirutta pitäissä. Välittömin miettein voi olla perillä ennen kuin huomaakaan mistä on tullut, mitäkin mieleen. Entisajan taulut sutattiin ties millä, vaan ei spreillä, kun ei ollut. Kiire kaiketikaan aivan nykyisen lainen. Sellainen hoppu kun on ansaita olemisen oikeutta, että jälkipolville ei taida olla kovin taiteellista tutkittavaa tiedossa, ellei se tekemällä tehty älyä alkaa kapinoimaan ja kapinoihan se ajanmyötä aivan varmasti, jotenkin. Niin mikäkö, no se ovela olevinaan, se kettuko lie, muka mikä kuka sitä älyä jakaa tavan takaa miten mille-/kullekin, aivan huomaamattakin, kasvaa ikäänkuin pintaan kun pyöritellään pitkin laareja hoilattain vain jotain humppaa ja huljaten välillä kuplivaa kupeeseen. Nuoriahan on vielä turha syyttä suotta kuoria kun ei ole juurikaan pois opittavaa patinoituniut, vasta kun on tarpeeksi noitunut vastuksia maisia ja maistiaisia ei enempää huolisi, on taas kiiru korjata kurssia ennen kuin, mitä, joku toinen vierestä potin nappajaa. Tervakaan ei aivan taatusti tomerra tilannetta toivotusti, vaan ainahan voi, kokeilla, jospa se siitä. Mansikoita jälkkäriksi... :-P <3 <-- mukula

Jotenkin tavoitan tässä runossa semmoista samanaikaista saamattomuutta ja toisaalta levottomuutta. Ihmiselo on toisinaan kinkkistä.