Valoisaan aikaan on vaikeaa puhua pimeydestä

Valoisaan aikaan on vaikeaa
puhua pimeydestä,
mustaa vai sinistä, 
niin synkkää,
ettei värejä erota ja kaikki tai ei mikään
on mahdollista,
mitä tahansa voi löytyä, kun aikansa etsii.
Valoisaan aikaan on vaikeaa 
puhua pimeydestä,
on kuin käärisi huurteeseen
kaikki mustikankukinnot,
olisi kannattelemassa toivoa,
vain hukuttaakseen sen säkissä 
metsälammen pohjaan.

Valoisaan aikaan on vaikeaa
puhua pimeydestä,
pikkutirpat iloitsevat kitarisat apposena,
perhoset avaavat tahmaiset siipensä
elämänsä ensilennolle.

Valoisaan aikaan on vaikeaa puhua pimeydestä,
älä puhu, en minäkään
ja kuunteleminen, 
siihenkin liittyy ominaistuoksu,
kuin talossa, jonka seinähirsien välissä
nakuttaa kuolemankello.