Päihtynyt seilori, ihmisparka

Ihminen koettaa laittaa tunteet
pantikkiin, säilykköön,
kolerikkoon ja arkukkoon.
Ihminen työntää kaksin käsin
omien asioidensa ovea.
Tämä vaan tässä!
Mitäpä tässä!
Ja ne kipeät kohdat, kas kummaa kurjuutta.
Ihminen, voi sua ihminen parka!
Kuin päihtynyt seilori,
näin merenkävijät ja armottomat olosuhteet.
Sitoa sietäisi sekavampi mastoon, alus asettaa köysissä.
Kytkeä kettinki lukoin laituriin ja heittää avain mereen.
Kun kissakin saarnaa pyhää sanaa,
näyttää syyllistävän tai riekkuvan.
Vai onko tämä pihaan lentänyt kottarainen,
jota luulit pahan enteen mustarastaaksi?
Laulaako tuo höyhenissään menetetyistä?
Voi nauraa yksinään, hörähtää höpinöilleen.
Itkeä tirauttaa, tissutella ikäväänsä.
Ja krapula, kun tuli jotakin tehdyksi.
Mihin mikäkin johtaa, jos jotakin tai ei mitään.
Hä. Häpeäpaalu? Jopas! Jalkapuu?
Ihminen, voi sua ihminen parka.
Talustusremmissä tunteiden, luuloissa lupaava lieka.