suruni saloille huusin
soille sovitin
korpimetsille kuiskailin
puille puhuin
rimmille riitteisille riitelyni
vaille vastausta jäinkö
lohdutusta sanojen
kuiski korpi, humisi havupuut
lauloi tuuli,
kuin kosketus rakkaimman
lohduttaen
ilman sanoja
kietoi luonto minut
verhoon sovinnon
| Runoilija | Runon nimi |
Luontipäivä |
Kommentteja | Kategoria |
|---|---|---|---|---|
| wilima-58 | yön hetki | 7.6.2013 | 0 | Runo |
| wilima-58 | Nimetön | 7.6.2013 | 0 | Runo |
| wilima-58 | Nimetön | 25.11.2008 | 0 | Runo |
| wilima-58 | Nimetön | 25.11.2008 | 0 | Runo |
| wilima-58 | Nimetön | 25.11.2008 | 0 | Runo |
| wilima-58 | rakkaus ei vastaa | 19.9.2007 | 2 | Runo |
| wilima-58 | kosketus | 17.6.2006 | 3 | Runo |
| wilima-58 | tänään | 16.6.2006 | 0 | Runo |
| wilima-58 | tuulen tanssi | 16.6.2006 | 1 | Runo |
| wilima-58 | suruni sovitus | 15.6.2006 | 4 | Runo |
Kommentit
Koskettava runo tämäkin. Ja jälleen tuo minunkin rakastama luonto läsnä.
Todella hieno, kalevalamittaa myötäilevä runo. Tästä huokuu lukijalleen rauhallisuutta ja metaforat ovat aivan loistavia. Upeaa!
Runossa on suomalainen, nainen tai mies, joka käy yli surunsa metsässä, yksin. Hieno runo meistä. Muitakin keinoja surun käsittelyyn tietysti on.
Luonto on hyvä lohduttaja.
Kauniita vertauksia.Vähän kalevalainen tuntu.