Minä asun tällä autiosaarella liikavarpaideni kanssa. Ei sillä, etteikö täällä ketään olisi. Ei tämä saari ole autio. Se on selvittämättä, onko tämä saari. No, sehän on selvää, että meret ympäröivät tätä aluetta. Eikö tämä ole saari? On, mutta jos ajattelemmekin, että tämä ja muut mantereet ympäröivät merta. Eikö kaikki meret olekin sisämeriä? Ja voi kyllä. Täällä on elämää. Tämähän sentään on SUOMI.
En tarkoita sitä pahalla, vaikka joku voisikin kuulla sarkasmin äänessäni. Täytyy olla todella hyväkuuloinen ja todella musikaalinen, että sen sävyn kuulisi. Ei minua niin hyvin kukaan tunne, mitä nyt tietää lempilaukkuni värin (vaaleanpunainen) ja mitä purukumia jauhan (lakritsaa!).
Mutta Suomi. Sitä ihmettelee miten syntyikään juuri tähän piskuiseen maahan itse niin kovin puheliaaksi, kun kaikki muut ovat suut täynnä pumpulia. Emme me nyt niin puhumattomia ole, kun oletetaan. Me emme vain osaa päästä alkuun. No, mutta en nyt jauha suomalaisuudestani, siitä joskus toiste. Nyt tästä elämästä.
Kunpa ajattelisin itseäni joskus edes muslimina.Ehkä tyrisin kaiken, kun en uskoisi, mutta vain jos hiukan ajattelisin, että voisin selvitä, niin mikäs siinä, minustahan voisi tulla haka muslimina olemisena. Oikeasti. Tai hinduna. Tai ehkä ei. En voi missään tapauksessa jättää ruokavaliostani kinkkuaurajuustosämpylöitä.
Näissä kinkkuaurajuustosämpylöissä on taikana aurajuuston oikea sulatusaika. Ei uskoisi, että sen maku riippuisi ajasta, jolloin se sulatetaan, mutta kuten pastassakin - al dente. Tämä on kylläkin al samthing.
Mutta kun laitan ajastuksen kolmeenkymmeneen sekuntiin, sämpylän puolikas on mikroaaltouunissa (huom! ei oikeassa uunissa) oikeasti vain kaksikymmentäkaksi sekuntia. Näin siitä tulee juuri hyvä. Kun juusto sulaa, sillä välin toinen sämpylän puolikas voidellaan rasvalla. Katsotaan toisella silmällä mikron ajastusta ja sisäinen kello sanoo plim. Sämpylä otetaan ulos mikrosta. Juuston päälle ripotellaan kinkkua ja toiselle puolikkaalle laitetaan kurkkusalaattia. Sen jälkeen puolikkaat laitetaan yksiin ja tungetaan suuhun.
Voi hyvnkin olla, että islam ei salli minun kinkkuaurajuustosämpylääni, mutta ei se mitään, minä teen niitä salaa paastonkin aikana. Uskoisin, että minua ymmärretään. Mutta en oikeastaan usko, että minusta koskaan tulee muslimia.
A) En usko jumalaan. B) En voisi elää niin kurinalaista elämää. C) En omista kompassia, jotta tietäisin missä on Mekka. D) Kärsin lentopelosta. Tosin voisin matkata Medinaan ja Mekkaan kävellenkin tai laivalla, mutta sitten olisi suurempi vaara hukkua tai jäädä auton alle. E) En tiedä mitään islamista. F) Olisin suuressa vaarassa, sillä kilpikonna, jonka kerran löysin, sanoi minulle, että koskaan saa uskoa mihinkään.
Olin 7-vuotias, kun kävelin koulusta kotiin. Toinen päivä koulussa oli ohi ja ajattelin olevani kauhean vanha. Kuulin takaani pyörän äänen, joten väistin hiekkatiellä kokonaan vasempaan reunaan.
En aavistanutkaan, että takaa tulisi niin monta kulkijaa - viisi kappaletta. Yhteensä kymmenen, kun pyörät otettiin lukuun. Pelästyin niin, että jalkani lakkasivat toimimasta. En tiedä mikä minuun meni, ehkä sain pienempänä trauman isoista pojista, jotka pyöräilivät isossa ryhmässä ohitseni.
Vieläkin minua kummastuttaa ja pelottaa seuraava tekoni. Rauhallisesti hengittäen lähdin juoksemaan takaisin koululle päin. Juoksin kaksikymmentä metriä ja hyppäsin ojaan. Oloni oli kuin suutuksissa olevalla sonnilla, paitsi etten tuntenut vihaa.
Niinpä siis hyppäsin ojaan ja jäin odottamaan. Istuin siinä ehkäpä viisi minuuttia kunnes näin sen mitä odotin - kilpikonnan. Se oli pieni, mutta en ollut ennen nähnyt elävää kilpikonnaa, pelästyin ja sain ajatukseni takaisin.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
