Turtunut

Kyynelten vielä valuessa olen uupunut
ja kehoni läpi kulkee kylmiä väreitä.
On kuin katselisi vanhaa videota
nähden kuvan ilman ääntä,
kun nyt ajattelen keskusteluamme.
Näin vain ilmeesi, suusi vaivautuneet vääristykset
millisekunttien aikana
ja luin silmiäsi, kun puheesi tuntui vieraalta.

Ei enää.
Minä menen.
Älä tule mukaani.

Silloin minä katosin itseltäni hetkeksi,
hukkaan heitetyt vuodet ja hetket kintereilläni
tanssien kuin mielipuolet ja minä nauroin
ja hämmennyin
ja itkin
ja tahdoin repiä tapetit seiniltä.

Se tuntui pahalta.

Nyt kun lepään nuhruisella sohvalla,
jonka piti tulla meidän olohuoneeseemme,
tuntuvat viherkasvit ympärilläni yhtäkkiä
kovin teennäisiltä.