Nimetön

Kissojen muodossa
haltiat tanssivat tähtikaupungin pelloilla,
viirusilmät tuikkien hämärästä.

Tyttö katsoo lasin sisältä
henkien tanssia, kätkettyjä juhlia,
kysymys huulillaan
kuuikkunan takana

Revontulilamppu hohtaa katossa
sen säteet kissojen turkeilla
tytön silmissä kaipaus,
kaipaus pilviverhon vankina

Haltiat laulavat kaupungin uneen
tarinoilla aarteista, ja siitä tarunomaisesta onnesta
Jokainen ihminen jokaisen lyhdyn alla nukahtaa,
nukahtaa hymy huulillaan

Huurre on peitellyt tytön
enää istuu hän, yksin valveilla
kaupunki ympärillään täynnä onnea,
ihmisten unia

Kerääntyvät haltiakissat hänen ympärilleen,
laulavat, lumoavat:
et ole meidänlaisemme turha sinun on meitä katsella
kuuntele vain ja nukahda
ikuinen kaipaus ei anna kohdata haaveita

Tyttö kuuikkunalla
vain katsoo vuosien kuluessa,
kuinka kissat joka yö laulavat onnea
Jos hän painaa korvansa kiinni kylmään lasiin,
sulkee ne tähtipölyltä,
ei voi –

kysyy tyttö: miksi te kissat ette anna minun mukananne tanssia?