Viimeinen matka

Huone on kolea,
En huomaa koristeeksi laitettuja kukkasia.
Istun muovisella penkillä,
Kyntesi ovat kaivautuneet puserooni.
Katsot minua anovasti suurilla keltaisilla silmillä "mennään jo kotiin!"
Käännän katseeni pois ja silitän sinua,
Tunnen itseni huijariksi.
On väärin että joudun päättämään jonkun elämästä.
Tämän luottavaisen, pienen suloisen karvapallon Elämästä.

"Lilli" kutsutaan, hätkähdän, se tarkoittaa meitä.
Nainen huomaa epäröintini ja hymyilee rohkaisevasti.
En tiedä kumpi pelkää enemmän, minä vai kissa.
Kissaa ei saa irti minusta ja minä en osaa päästää irti.
Se turvaa minuun vaikka olen tuonut sen tänne kuolemaan.

Huomaan miettiväni onkohan nainen sama,
Kuin varatessani aikaa;
"Yhteis- vai yksilötuhkaus?" Nainen puhelimesta kysyi.
Mietin kasaa eläinten ruumita liekkien keskellä.
"Yksilö" vastasin vaikkea se oikeastaan helpottanutkaan.
"Se tekee sitten 76,90 ja lasku tuhkauksesta lähetetään kotiin". Lopetan puhelun.
Itken silmät punaisiksi elämän hinnoittelua.

Havahdun mietteistäni, joku kysyy minulta jotakin.
Kissa ei lähde sylistäni, lääkäri antaa sille piikin.
Pian kisuni katsoo minua hädissään
"Jotain pahaa tapahtuu, auta minua!"
Pidän kissaa paikoillaan, kyyneleet polttavat silmissä.
Yhtäkkiä tunnen kuinka kissasta valuu jotain märkää,
Pupillit laajenevat, kunnes kauhunilme on
Jähmettynyt. Silmät ovat täysin mustat...

Kuolema on vienyt iirikset.

Itken niin, etten nää mitään. Tunnen vain kuinka
Lämpö pakenee pienestä pörröisestä ruumiista.
Kuulen kuinka lääkäri pyytää kissaa tuhkattavaksi.
Ruumis on jo jäykistynyt, tunnen itseni murhaajaksi.

"Se oli vain kissa... teit vain mitä sinun oli pakko."
Miksi sitten itken enemmän kuin ukkini hautajaisissa?
"Hanki uusi kissa, se varmasti helpottaa"
Hankkisitko sinäkin kuolleen ystäväsi tilalle toisen?

Suren yksin kotona,
Vaikka juuri nyt on niin vaikea olla yksin.
En silti uskalla uskoautua kellekään, sehän oli kuitenkin vain kissa. Ei siis mitään sen enempää,
Miksi siis itkeä ja syyttää itseään?