Yksinäisyys

Yksinäinen susi,
sillä nimellä minä itseäni kutsuisin,
sellaisena minä itseni näen,
kun katson peiliin.
Yksinäisenä,
orpona,
puolikkaana,
tyhjänä.
Tuntuu, että sellainen minä aina olen,
sellaisena minä aina pysyn,
enkä koskaan muuksi muutu.
Saanko koskaan sitä kovasti kaipaamaani toista puolta?
Entä jos saan?
Muuttuisinko minä?
Olisinko täysin erilainen?
Pitäisinkö uudesta minästäni?
Joskus nämä kysymykset vaivaavat minua,
mutta nopeasti ne unohtuvat.
Kunpa unohtaisin koko asian,
eikä se vaivaisi minua enää.
Mutta unohdanko?
Minä vain toivon ja toivon,
eikä se toive toteudu.
Niin usein turhaudun elämääni,
että se jo ärsyttää.
Se imee minusta mehut irti ja
olen väsynyt.
Olen väsynyt itseeni ja yksinäisyyteen.
Eikö kukaan koskaan huomaa minua?
Välitetäänkö minusta?
Yksinäisyys piinaa minua jopa unissanikin,
kun seison yksin pimeässä huoneessa.
Loppuisivatpa ne unet.
Toivon niin.
Aina.