Muistan illan, kun yksinäinen lupasi ettei enää-ikinä-koskaan-suinpäin-suhteeseen.
Ne monetmonetmonituiset kuukaudet, joina vannoi ikuisen poikamiestyttöyden nimeen. Kirosi alimpaan manalaan kaiken hellyydestä rakkauteen-hyi. Rumia sanoja tuommoiset, laissa pitäisi kieltää.
Muistan illan, kun yksinäisyydestä-kovasti-kiinni-pitänyt lakkasi uskomasta onneen yksinäisenä. Ymmärsi vertaistaneensa tyytyväisyyden ja onnen.
Ja nyt näen ne päivät, kun ennen-niin-kovin-kova-ja-yksinäinen on - isolla OOlla, ÄNnillä, EEllä ja ties millä muulla - ONNELLINEN.
Kun oli yksi ilta, yksi yhteentörmäys ja kaksi elämäänsä olevinaan-tyytyväistä ihmistä. Kaksi yksinäistä sutta.
Oli kaksi sydäntä, jotka kärpästen, nokkosten ja ihmisten ympäröiminä, humalan turruttamina, leimahtivat liekkiin.
Niin oli aikoinaan. Nyt ei voi kuin hymyillä ja jatkaa hattarapilvissä koikkelehtimista.
RAKKAIN terveisin,
entinen Kyynikko ja Yksinäinensusi
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Ihana tarinan pätkä.. Itse ymmärrän hyvin tuota alkua, mutta loppu ei vielä kuulosta tutulta.. Toivottavasti joskus. Mutta, hieno tarina!