Neljän seinän sisällä

Oon tässä miettiny, että jokainen ihminen on yksin suljettuna neljän seinän sisään.
Yksi seinistä on äänieristetty, tosin melko huonosti.
Siitä kuulee kyllä läpi että joku puhuu, muttei ymmärrä sitä, ja ulkopuolella joku kuulee sisältä ääntä saamatta kuitenkaan sanoista selvää.
Toisella seinällä on suljettu ikkuna.
Siitä näkee pihalle ja pihalta näkee sisälle, mutta läpi ikkunasta ei pääse. Näkee ulkona kaiken kauniin ja saavuttamattoman.
Kolmannella seinällä on rikkinäinen peili.
Siitä voi katsella itseään, tosin kuva vääristää ja saa aikaan vain pahaa mieltä. Siitä näkee itsensä lihavana, rumana, tai muuten vaan jollain tapaa riittämättömänä.
Neljännellä seinällä on lukittu ovi.
Ovisilmästä voi katsoa kuka pyrkii sisään, mutta ovea ei voi avata kellekkään vaikka kuinka tahtoisi. Sisällä on oltava yksin, vaikka näkee jonkun tahtovan seuraksi.

Kaikki on kuitenkin muutettavissa !
Huoneeseen on kätketty megafoni, vasara, liimaa ja dynamiittia. Näiden löytäminen vie aikansa, mutta on mahdollista.
Mutta jos huudatkin megafonilla seinän toiselle puolen, ei kukaan voi silti huutaa takaisin. Sinua kuunnellaan, muttet itse kuule vieläkään.
Jos rikot vasaralla ikkunan, et voi korjata sitä enää. Kaikki kaunis tulee sisälle, eikä pinnallisuutta voi enää pysäyttää.
Jos liimaat peilin kasaan, näet itsesi taas kokonaisena ja täydellisenä. Mutta kaikki muut ovat edelleen mielestäsi vääriä.
Ja jos räjäytät oven auki dynamiitilla, satutat räjähdyksellä itseäsi ja lähelläsi olevia, eikä ovea voi enää korjata, jolloin et voi hallita kuka seuraksesi tulee.

Jokainen voi sitten itse miettiä kannattaako muita päästää sisälle vai ei, eihän kukaan kuitenkaan koskaan ole tyytyväinen.