Valkoisia lumihiutaleita

Katsoin kuinka pikkulapset juoksivat ympärilläni ja ohitseni, he olivat iloisia ja viattomia. He keinuivat keinuissa, katsoin kuinka lapset istuivat jossain laitteessa, joka esitti Joulupukkia, poroja, rekeä ja säkkiä, ja kuinka ylpeät vanhemmat kuvasivat lapsiaan.
Heidän joukossaan ja seassaan pyöri stressaantuneita vanhempia ja muita aikuisia, he näyttivät siltä kuin aikoisivat romahtaa millä hetkellä hyvänsä.
Katsoin, mitä minun vieressäni oli, sillä seisoin seinän vieressä, kuin olisin tapetoitu seinään kiinni, tai olisin yksi osa näyteikkunaa , minkä edessä seisoin. Ikkuna oli täynnä erilaisia joululahja ideoita. Vieressäni seisoi täytetty poro, joka katsoi eteensä elottomin ja kiiluvin silmin., nähden kaiken, mutta ei sittenkään mitään.
Kavahdin poispäin tuosta olennosta ja melkein talloin pikkulasten päälle, jotka edelleen vain nauroivat ja olivat iloisia ja viattomia. Katsoin tuota toista laitetta, joka esitti poroja, jotka kiskoivat pientä rekeä ja jossa myös lapset istuivat heidän vanhempien laittaessa kolikoita laitteeseen. Päähäni ilmestyi ajatus että nämä kaikki ovat vain jotta ihmiset saisivat jotain syötävää, jotka kylpevät rahassa joka päivä.
-Maailma on hyvin mekaaninen ja mustavalkoinen, joku sanoi korvaani.
Hätkähdin ja tähyilin ympärilleni. Ajattelin jotenkin kieroutuneesti jonkun korkeamman voiman puhuvan minulle, mutta se oli järjetöntä oman mieleni mukaan, sillä olin ateisti.
Tyhmiä ajatuksia toisen perään.
Pääni ajatteli omia aikojaan, nyt se ajattelee että kaikki tässä maailmassa on teennäistä, jotta kaikki voisivat ajatella todellisuutta kaukaisesti ja jotta he voisivat paeta todellisuutta.
Mutta minä olin niitä onnekkaita ja epäonnekkaita, jotka ovat nähneet todellisuuden, en menettänyt järkeäni, vaikka melkein kaikki muut todellisuuden nähneet ovat tulleet hulluiksi.
Nyt he ovat jossain laitoksessa, sillä heidän puheitaan luullaan mielenvikaisen houreiksi. Mutta silti jossain syvällä he tietävät tämän olevan todellisuutta, että he joutuvat kohtaamaan joskus sen.
Katsoin taas lasten juoksua, ylpeiden vanhempien kuvaamista ja stressaantuneiden ihmisten joululahjavuorta. Missään ei näkynyt tuttuja vaikka oli niin paljon väkeä.
Kuljin hedelmien edessä, katsoin millaisia ne ovat, sillä olin irrottautunut seinästä irti. Hypistelin omenia, tunnustellen, voiko niitä ottaa ollenkaan.
Koskettelin pieniä koriste-esineitä, ne olivat niin hauraan näköisiä, ihan kuin hajoaisivat pienestä kosketuksesta. Halusin myös unisiepparin, sellaisen ison, katson sitä kaipaavasti.
Jälleen lauma lapsia ja aikuisia meni ohitseni, litistin itseni melkein hyllyyn kiinni. Katsoin noiden perään, tajusin, että näen jokaisessa jonkin virheen, ikään kuin painovirheen.
Muistutin itselleni miksi tulin tänne, mutta siltikään en löytänyt mitään fiksua. Muille, ei itselleni. Annan viimeisen lahjan ystävilleni, jos heitä minulla enää on, toivotan hyvää joulua ja sitten heitän itseni menemään.
-Jaksoitte aina jankuttaa minulle, että minun on mentävä hoitoon, tai että minut pitäisi sulkea laitokseen, mutisin itsekseni, hypistellen samalla noita hienoja pehmoleluja, miten niitä rakastinkaan.
-Mutta nyt voin myöntää teidän olevan oikeassa, lisäsin vielä hiljaa.
En minä jaksa pilata teidän joulua, teen sen myöhemmin, ehkä syntymäpäiväni jälkeen. Joku oli sanonut minulle että itsemurha on itsekäs teko, he eivät ole ajatelleet muita sitä tehdessään.
Vaikka pelkään kuolemaa, haluan silti tavata sen pian, sillä haluan voittaa pelkoni.
Ja vaikka olen ateisti, uskon enkeleihin, vaikka he olivat Jumalan tekoa. Uskon että tuolla jossain on kultaiset portit, joiden takana vihdoin koittaa loppu, loppu ikuisen kidutukseen.
Kaivoin jostain taskuni pohjalta soittimeni esiin ja pistin James Bluntin Cry-kappaleen soimaan.
Menin omenien eteen, otin pussin ja pistin sinne viisi punaista omenaa. Ajattelin koomisesti niitä myrkytettyjä punaisia omenia siinä sadussa. Silloin ajattelin omenamurhaajaa, sarjamurhaaja omenien avulla.
Otin myös pari sellaista pientä koriste-eläintä, pehmoleluja, meikkejä, ajattelin niiden olevan hyviä lahjoja, toivoin niiden korvaavan minut, sillä olin epäonnistunut ystävyydessä täysin.
Asetuin tuohon loppumattomaan kassajonoon, odotin vuoroani. Laskin tavarani kassahihnalle, mietin samalla miten haluaisin tehdä sen., minkä aioin tehdä.
Joku sanoi minulle tavaroiden hinnan, maksoin ne, keräsin pieneen kangaspussiin ja menin pihalle kaivaen samalla omenaa pussista. Menin pihalle ja katsoin kuinka valkoiset lumihiutaleet laskeutuivat hiljaa maahan ja ihmisten päälle.
-Hyvää joulua, toivotin hiljaa.
Yksinäinen kyynel vieri poskeani pitkin.