AINO

Oi miksi
onnenpäiväni
ovatkaan
niin lyhyet?
Oi miksi hetket
kauniit nuo
jo vaihtuvat
syksyn
harmaisiin lehtiin?
Oi siinä
onnenhetkissä
minä näen sinun
kultaiset kasvosi,
näen heijastuksen
Sinun Kauneudestasi.
Ja kirmaan pellolla
sinihamosessa,
silkkisukkasessa,
sydän
riemun perhosia
täynnä,
ja kasvoillani...
kasvoillani
hymy
peilaa
kauneutesi.
Oi kyllä,
Minä rakastan sinua nyt---

Miksi kuitenkin
jo aamun kasteessa
siintävät varjot myrskypilvien?
Yön tullessa---
Ja myrskyn
mentyä
vallattomana
pitkin Mielikin ja Tapion maita,
jäävät
vain riekaleet,
ja sirpaleet.

Ja minä näen---
Oi kyllä...
Minä näen...
Sinä olet kadonnut
jonnekin metsän
peittoon kylmien
usvien
mukana?
Ja minä
jään
yksin
taas

Minä olisin tahtonut vain rakastaa,
hellän heleästi
vaan jo vaippa sininen,
vaihtunut on mustaan.

Iäti Sinä olet
mennyt

ja minulle
jää vain
pimeän kuun
tyhjyys
kämmenelleni
ja pohjaton
suru. "