Sinulle voin kertoa
kuinka yksinäinen joskus olen
ihmistenkin keskellä.
Miten kuumia ovat kyyneleeni
nauravan naamion takana.
Miten pelkään iltaa
toimettoman päivän jälkeen,
päivieni kulumista hukkaan
yksi toisensa jälkeen,
nurkan takana vaanivaa vanhuutta
sairauksineen ja
unelmia jotka jäävät elämättä.
Suutele minua
niin kuin suutelit
kymmenen vuotta sitten.
Ensimmäisen kerran
arat ja värisevät huulesi
koskettivat omiani,
täynnä toivoa ja lupausta
ikuisesta rakkaudesta.
Suutele minua
niin tiedän yhä eläväni.
Sinun kanssasi
uskon ikuisuuteen.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Herkkää ja koskettavaa on runosi tunnelma!
Elämää ei kannata pelätä vaikka se joskus näyttääkin kurjat puolensa!
Kaikessa alakuloisuudessaan ja toivottomuudessaan elämän makuinen ensimmäinen säkeistö muttuu toisessa toivoksi ja uskoksi paremmasta huomisesta.