Piikkilanka mun sydämmen ympäri puristuu,
sydän huutaa, kärsii ja kuristuu.
Liian paljon rakkautta petollista kokenut,
liian paljon tunnustuksia muille hokenut.
Aina saanut katua ja kaatua,
aina saanut vain kuorta, ei laatua.
Monet kerrat saanut väistyä muitten tieltä,
monet kerrat verta valunut pitkin suun pieltä.
Väkivalta osana elämää,
en osaa odottaa yhtään enempää.
Kaikki haluavat vain loukata ja lyödä,
mun hauraan sydämmen elävältä syödä.
Olen odottanut jo pitkään, että haavat parantuis,
että syvät viillot vihdoinkin arpeutuis.
Mutta joku tulee aina ja viiltää uudestaan...
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Viimenen lause varsinkin todella vaikuttava. Vierastin vähän tota "monet kerrat verta valunut pitkin suun pieltä". Vähän outo ajatus, että sydämellä ois suu. Hyvä, että laitoit tänne lisää runojas. Ja se on muuten sydämen eikä sydämmen (sori pikkutarkkuus).
Valo on voittanut pimeyden, mutta harva osaa odottaa enempää kuin pimeyttä. Kaikki eivät halua loukata ja lyödä.
Rakkaus ei koskaan häviä.
"että haavat parantuis,
että syvät viillot vihdoinkin arpeutuis"
Erään haavoissa on parannus sinunkin haavoihisi.
Miksi et olisi the Girl of the Lightness?
Se on mahdollista. Mut hei, koskettavia runoja!