Heräsin todellisuuteen
joka nukkui itsensä pois.
Minua ei väsytä
vaikka olenkin väsynyt kaikkeen ympärilläni.
Sen kaiken ei minkään käsien voimaan
jotka puristavat minua muovailuvahamaisesti kasaan.
Piirtää hymyn
joka sovittelee itsensä naamaani pienin lahjuksin.
Sitten täyteläisyys lensi ylitseni punaisella
kuvioidulla matollaan
ja sain hengittää sen muinaisesta pölypilvestä
keuhkoni puolilleen.
Toinen puoli oli jo kauan sitten päättänyt lakata täydentymästä.
Leijun kuin ilmalaiva kyljelläni ammottavaan kitaan
joka purentakykynsä menetettyään vain imee
sattumanvaraisesti.
Toinen galaksi avautuu ja näyttäydymme keskelle ilmataistelua jossa kuplat räjähtelevät
ja on aivan pakko taas vetää henkeä.
Tipahdan pienen auringon vetovoimasta ja se polttaa itsensä lävitseni moneen kertaan
kunnes jäljellä on vain jälki.
Ja se jälki on puhdasta
kuin alkuaine silloin aivan alussa.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
