Kivettynyttä ajantappoa

Lohkeilua viipaleina jotka kuvittelen kuiviksi
maa muodostuu jalkojeni alle leijailevina lastuina
ja minä olen joko saippuaa
tai hengitykseni on rasvaa
puhtain aromein
liukastun pois itseni ajatuksesta
ja jätän taakseni kuplavanan
josta lähtee hermostunut mutta silti rauhoittava
äänien yhdistelmä
pidän kiinni korvistani
koska ne tahtovat lentää ympäriinsä
kuin perhoset
ja yritän saada aivoituksiini värikkyyttä
sitomalla kengännauhoja
kielelläni kaavojen mukaan
sievistely on turhaa
vaikka se on osa universaalia tasapainoa
keksiä järkyttäviä asioita voidakseen järkyttyä
jos ei kasvaisi sisään rajoihin
voisi kokonaan jäädä ilman
rajakokemuksia ja sekös
olisi ihan tyhmää
lyön otsani soraan
jonkun luullessa minua kolaksi
ja putsaan pihalumet siistiksi
linnaksi prinsessalleni
samalla risteillen ympäri katkoen päitä
niiltä jotka pyörivät vain ympyrää
taitellen itsestäni lennokin
mutta perässäni on liikaa painoa
joten putoan kierien
ja pääsen pakoon
keskellä ei mitään
keskity ei mihinkään
ei se mitään
sano ei mitään
en minäkään
ole siellä
tänään