Rääsyinen raajarikko,
haisee huligaanilta, hieltä ja huonolta onnelta.
Kilvan kivisydämemme,
kävelevät kiireesti ja kaukaa, ohi.
Kylmä kiirii jo kantapäähän,
toinen jo tunnoton.
Sisukkaasti sukassa,
satanen vanhaa valuuttaa,
vuosi vaihtui,
kenties kansallisuus, turha on huutaa apua.
Hiljaa helisee,
kellot kaukana,
tuollapuolen,
taivaassa.
Hellästi,
kantaa kämmenellään,
kirppukasaa kirkkauteen.
Selite:
kun kassialman rakas on poissa, kuka itkee?
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Tämä puhuu karua, mutta todenmakuista kieltä tästä olemassa olevasta, missä mikään valuutta ei oikeasti ole mitään... Hyvin kerrot tarinan tästä nykyisyydestä ja hänestä, joka ei ihan mahdukaan tähän muottiin ja on sen vuoksi unohdettu. Hyvä runo, konstailematon. Pidin.
Erittäin pysähdyttävä runo!
Sanailu on taidokasta - kuvaelma koristelematonta.
Runo on hyvä pysäytys miettiä - jokaisen lukijan.
Kirppukasa on kirkkauteen kannettu,
lukijalle mietteitä annettu, kiitos.
Erittäin pysähdyttävä runo!
Sanailu on taidokasta - kuvaelma koristelematonta.
Runo on hyvä pysäytys miettiä - jokaisen lukijan.
Kirppukasa on kirkkauteen kannettu,
lukijalle mietteitä annettu, kiitos.