OSA 7

nielin vedet alas. Tai jonnekkin ne meni, mutta katosivat suusta. jonnekkin. Kauas. Pois. Yhtä kaukana oli sydämeni. Jossain siellä kaukana, lämpimässä paikassa.. Mun oli pakko soittaa Ollille. en ollut ollut siihen yhteydessä sitten sen illan jälkeen kun olin ollut hiljaa. Olikohta se suuttunut mulle? Huomasin näppäillesäni Ollin numeroa, että muistin sen ulkoa. En ollut tallentanut sitä kännykkäni muistiin. Miksi en? no, en oikein itsekkään tiedä. Ei vain ole ollut inspistä tehdä sitä. Numero tuuttasi viisi kertaa ja sitten Olli vastasi.
-Moi, oon ollu huolissani, se vastasi mennen suoraan asiaan.
-Joo..
-En mä uskaltanu soitaa, ku luulin, että olit mulle vihanen, Olli kertoi.
-Ja mä luulin, että sä olit mulle vihanen! sanon ja nauroin päälle. Ollikin nauroi.
-nyt sovitaan, että mä puhun ja sä kuuntelet, kuului ääni puhelimen toisesta päästä. Äänessä oli pari tippaa määrääväisyyttä.
-joo sovitaan, myöntelin.
-Eli, Julia on soittaa meijän bändissä runpuja, sen sä jo tiesitkin. No, se on mun pikkuserkku ja sun ei kannata olla sille kade, koska sä oot aina vähän enemmän mulle kun Julia. Julia on puhunu susta ja sano, että se arvas sun olevan se tyttö netissä. Se ei olis halunnu ärsyttää sua juttelemalla mulle..
-Olli, sä oot ihana. sanoin suoraan ollin päälle.
-niin säkin… tota voisinko tulla teille, mutsi suuttuu tästä kännykälaskusta, Olli naurahti.
-joo voisit, nährään, suljin puhelimen.
Ollin tulo ei herättänyt mussa mitenkään kummallisia tunteitä, mutten vaan hypin ympyrää pari minuttiia, kunnes aloin kiivaasti harjaamaan hiuksiani.
Olli istui mun sängyllä, mä siinä vieressä. Me oltiin molemmat ihan hiljaa.
-Nii… Ehkä me voitais olla yhessä.. vai? Olli sai mun sydämen hyppimään kunnolla.
-Joo.. kai me voitais. sanoin hiljaa.
Olli tuli lähelle, ihan lähelle.

Me suudeltiin