OSA 9

Rehtorimme, Lampinen katseli meitä ja me toisiamme. Mitä me oltiin tehty? Mä kehittelin päässäni mielikuvaa kuinka Lampinen muuttuisi hirveäksi punaiseksi hirviöksi ja söisi meidät suihinsa. Ollin käsi tapaili mun kättä, mutta pistin käteni piiloon hupparini taskuun. En mä uskaltanut reksin kansliassa ottaa ketään kundii kädestä kiinni. Julia seisoi vieressäni selkä suorana ja katsoi tiukasti Lampista. Tomin katse harhaili kirjahyllyissä oleviin paksuihin kansioihin mistä myös sen myöhästymiset ja jälkät löytyisivät.
-Niin, tehän olette olleet joka välitunti musiikinluokassa soittelemassa? se kysyi ja tuijotti meitä pöytänsä takaa. Tiesin, että se tuijotus saisi valehtelemaan kaikki pahat teot pois.
-Joo, mutta me lopetetaan se heti, kun meillä on nyt oma paikka harjoitella. Vastedes me mennään joka välkkä ulos, Olli puhui kireällä äänellä.
-Ei, ei en minä sitä. On tulossa Länsi-Uudenmaan läänin bändikisa. Siellä on joka koulusta, tai joka koulusta jossa on bändi, joku yhtye. Haluaisin teidät sinne.
Laskin käteni taskusta roikkumaan vapaasti Ollin käden viereen ja otin siitä kiinni. Mua hymyilytti ja mun teki mieli nauraa. Julia päästi suustaan tutun tuhahduksen joka tarkoitti sitä, että näkökentässä oli jotain hupaisaa.
-Joo käy, Olli sanoi ja hymyili leveästi.
Kansilian oven kopsahtaessa kiinni mä halasin Juliaa keskellä käytävää ja me hypittiin kaikki tasajalkaa. Täytyy myöntää, että se ei ollut kaikista järkevintä käytöstä keskellä ruuhkaista välitunnin täyttämää käytävää.
-Ha! ja mä luulin sen huutavan meille kun me ollaan oltu välkät musanluokissa, Olli kertoi.
-Joo, mä vaan luulin, että me ollaan tehty jotain, Julia huokasi.
-Mä en oikeen pystyny ajattelemaan mitään, jännitti niin hemmetisti, mä nauroin ääneen.
-Ou, mun tunti alko… pitää mennä moikka! Julia huudahti ja juoksi käytävää poispäin.
Olli saattoi mut luokan eteen ja me juteltiin vielä vähän aikaa.
-Monelta sä pääset? olli kysyi
-Kahelta, sä pääset kolmelta. Kato mä osaan sun lukkarin ulkoo. No silti, soita mulle heti kun oot päässy kotiin ni jos voitais mennä soitteleen Tomille, höpötin.
-joo.. hei nyt pitää mennä, moikka! Olli huikkasi puolimatkassa.
En ollut oikeesti onnellisempi koskaan ennen. Tiesin hissan maikan katsovan mua inhoten kun en näyttänyt minkäänlaisia elonmerkkejä tunnilla, no ens tunnilla sitten. Heräsin vasta kun maikka kysyi multa tunnin jälkeen mikä mulla on.
-hä? ei mikään, sanoin omasta mielestäni uskottavasti.
-Miksi sitten olit tuollainen tunnilla? Tai ethän sinä mulle mitään kuitenkaan kertoisi, kuraattori on nyt vapaa, meneppäs juttelemaan hänelle… Ja turha on nyt yrittää hymyillä iloisesti, joku on vikana, kuuntelin hiljaa ja kävelin hyppien kuraattorin luo.
-Moi! sanoin iloisesti.
-Hei, mikäs sinulla on? mukava vaaleahiuksinen nainen kysyi minulta.
-No, jos suoraan sanon olen rakastunut, hymyilin lefveästi lauseen loppuun.
-Nyt en oikeen ymmärrä, kuraattori näytti ihan täydellisesti puulla päähän lyödyltä’.
-Nii..en tunnilla puhunut mitään, kun aattelen vaan omaa kultaa. sori, sanoin.
-Noniin, meneppäs nyt siitä ihastuksesi luokse, se helpottaa, kuraattori nauroi.
Niin meninkin.
Soitin Ollille jo ennekun se oli kerennyt soittamaan mulle. Mä nauroin sille mun nimen ja kerroin kaiken olevan mainosti. Elin unelmaa.
Näin mun, Ollin, Julian ja Tomin maailman avartuvan edessäni hymyilevänä kun astuin sisään kellariin. Mikki kädessä matkustin maailmaa ympäri.

”And Baby you’re all that I want when you’re lying here in my arms. I’m finding it hard to believe we’re in heaven…”