ruohonterät viilsivät pohkeitani
oksat raapivat reisiäni
nokkoset polttivat jalkapohjiani
mutta minä juoksin eteenpäin
ohi ketojen, peltojen, niittyjen
varjoisalle aukealle
jolla sinä odotit
minua
juoksuni
sinun luoksesi
muuttuikin karkumatkaksi
sillä et odottanut yksin
vaan toisen sylissä lämmitit kehoasi
kohtasin uudelleen
nokkoset, oksat, ruohonterät
itkien
en kivusta
vaan sieluni suruttomasta tuskasta
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Tätä lukiessa ei kyllästynyt vaan halusi varmasti lukea loppuun asti. Hieno tarina pienoiskoossa.
Hyvin kaunis ja koskettava, pidän kovasti.
Tässä on hieno, omaperäinen idea...
Pidin tyylistä,jolla kuvailit tapahtumia.