Sä sanoit et sä lähdet
en ymmärtänyt mitään
Oven perässäsi suljit
mut jätit siihen itkemään
En susta kuullu enää mitään
en tiennyt missä kuljit
Lopulta sut unohdin ja
löysin vielä onnenkin
Sit eräänä päivänä
ilmestyit mun oven taa
Mun tunteet syttyi uudelleen
vahvempana kuin koskaan
Meni maailmani mun sekaisin
mut silti tunsin myös tuskaa
En koskaan suhun luottaa vois
siksi oven sulta suljin
Huusit mulle että rakastat
en silti avannut ovea
Toivoin että lähtisit pois
koskaan en suhun luottaa vois
Pyysit kovasti anteeks
oveakin hieman hakkasit
Viimein luovutit ja lähdit
jäin taas yksin itkemään
Selite:
Jotain omia vuodatuksia...
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
On tuntemuksia, joille ei tosiaan
vain voi mitään.
Luottamus kun kerran menee, sitä
on äärettömän vaikea palauttaa, vaikka
tahtoa olisi miten, Rakkautta.
Todella avoimesti, rohkeasti kirjoitettua
Runoa, jossa viihtyy, tuntee ja on
mukana.
Olen hyvin kiitollinen tällaisesta aidosta tekstistä, jolla on sanoma, viisaus ja
rehellinen ilmaisu.
Tähän on äärettömänhyvä lopettaa
istunto tältä päivältä.
Hieno Runo!