Kello 02:45

Venytän niskaani peitonmutkasta. Numerot hehkuvat aavemaisesti.

Aika on muuttunut venyväksi ja tahmeaksi, se on sekoittunut hämärään, kellumme siinä. Käännän tyynyä, sen toinen puoli on viileä.

Ulkona humisee liikenne. Autonvalot vilahtelevat ikkunan ohi ja vääristävät kaikki ääriviivat hetkeksi.

Musiikki naapuritalossa ei ole soinut enää pitkään aikaan. Käsivartesi lepää rauhassa vartaloni ympärillä. Se kohoilee hengitykseni tahtiin. Puristan sitä lujasti.

Otat käteni omaasi, sivelet kämmenselkääni ja rystysiäni. Ihomme hohtavat valkeina. Lämpimät, aaltomaiset hyvänolonväristykset kulkevat pitkin verisuonia.

Kaikki on jo sanottu. Voisit puhua minulle niin kauan että nukkuisin, ja sitten jäädä siihen viereen.

Liikahdat hieman ja hengität hiusteni tuoksua. Käännyn vaikeasti ympäri ja suutelen sinua.

Yksi katse riitti. Yksi silmäys kertomaan; nyt olen saanut tarpeekseni, lähdetään täältä. Kenkien meri oli suunnaton, ja rappukäytävä keikkui kuin laiva.

Pitelimme toisiamme pystyssä ja selvisimme portaat alas. Ulkona ihmiset jonottivat ravintoloihin ja tuntemattoman tupakka poltti reiän takkisi hihaan.
Taksissa nojasin ikkunaan ja piirtelin kuvioita huuruun. Sinä nojasit olkapäähäni ja piirtelit kuvioita reiteeni.

Oman talon ulko-ovella kumpikaan ei löytänyt avaimia. Pitkien etsintöjen jälkeen ne löytyivät laukkuni pikkutaskusta.
Lumi alkoi leijailla hiljakseen mustaan maahan. Aloit hyräillä ikivanhaa popkappaletta.
Hiutaleita putosi hiuksillemme, katsoin sinua hymyillen pihalampun valossa, ja jalat kipeinä pyysin sinulta mielessäni anteeksi kaikkea, mitä olin sanonut ja jättänyt sanomatta, kaikki valheet ja vääristykset. Naapurin muori katsoi meitä ikkunasta.

Maistut viinille ja hieman mansikalle. Kuiskaat jotain korvaani, mutta nukahdan muistamatta sitä. Aamulla kun herään ja katson ikkunasta ulos, maa on valkoinen.