Yö saapuu Dakotaan. Vain katu lamput valaisevat yksinäisiä katuja, jotta niitä ei pelottaisi pimeässä. Vain minä kävelen hiljaa lumen laskeutuessa vaaleanpunaisen piponi pintaan. Katselen ympärilleni lumoutuneena kuin katselisin maisemaa ensimmäistä kertaa. Jouluseppeleet riippuvat ihmisten ovista ja ikkunoitten joulukoristusten takana lapset kurkkivat taivaalle. Vain minä yksin olen ulkona nauttimassa minun jouluni tunteesta. Jossain kaukana avautuu ovi ja laulu alkaa kaikua pienten kuoro tyttöjen suloisista joululauluista. Saavun taloni eteen tiedän, että perhe odottaa sisällä innoissaan aloittamassa joulukattauksia. Minä istun vielä hetkeksi portaille ja katson taivasta lumisade on lakannut ja tuhannet tähdet ovat paljastuneet pilvien takaa. Ovi takaani avautuu, mutta pidän silmät suljettuina. Pehmeät kädet laskeutuvat hartioilleni ja lämmin suukko koskettaa hellästi poskeani. Hymyilen ja avaan silmäni ja kohtaan nuo niin kauniit nappi silmät suoraan vieressäni. Silloin tunnen olevani uskomattoman onnellinen. Hän ottaa minua kädestä ja katsoo kanssani suoraan taivaalle. Tuo äärettömyys jossain kaukana on niin kaunista ja niin haikeaa. Juho vierestäni nousee ylös suutelee minua pehmeästi otsalle ja kuiskaa ”rakastan sinua”. Nousee rappuset ja astelee sisälle huudan perään, että tulen kohta. Kuulen puheen sorinan kovenevan oven takana. Nousen hiljaa ja kävelen ovelle annan pienen lento suukon tähdille ja kävelen sisälle. Ennen kuin kerkeän ottaa edes pipoa päästäni juoksevat lapsen takkini helmaan roikkumaan. Naurahdan ja riisun takkini. Lapset keksivät uuden ilon aiheen, joulupukki, ja juoksevat takaisin ikkunaan. Istun lattialle Juhon viereen suoraan takan eteen, kun vanhempani paimentavat lapsia. Lasken pääni hänen reisilleen ja makaan siinä lattialla äärettömän onnellisena. Oven takaa kuuluu koputus ja tiedän, että Petteri tulee sisään pukeutuneena valkeaan partaan ja punaiseen karvalakkiin. Lapset juoksevat meidän luoksemme ja kiljuvat onnesta, kun tuo otus astuu olohuoneeseen. Ukko istuu tuoliin, jonka äiti hänelle ojentaa ja puhuu kumman möreällä äänellä, joka saa lapset villiintymään entisestään. He istuvat pukin syliin ja kyselevät häneltä paljon kysymyksiä, joihin hän vastaa kömmällehden, mutta eivät lapset sitä ymmärrä. He kurkkivat taukoamatta säkkiä tuolin takana ja lopulta se kaivetaankin esiin ja Juho hakee loputkin lahjat varastosta eli ”pukin kontista”. Vanhempi tyttäremme lukee nimiä lahjojen kyljestä ja pieni poikamme juoksee vain hänen perässään ympäri taloa ja odottaa omia pakettejaan. Kun kaikki lahjat on jaettu, he syöksyvät omien kasojensa kimppuun ja repivät papereita. Äiti tuo meille kuumaa glögiä ja katselemme lasten riemua samalla, kun avaamme omia pieniä pakettejamme. Kuopuksellemme ostamamme rattikelkan paperit revitään auki ja sitä halutaan välittömästi mennä kokeilemaan. Puemme kaikki toppavaatteet yllemme ja menemme takapihalla sijaitsevaan suurehkoon mäkeen. Juho ottaa paikan kelkan omistajan takana ja he lähtevät mielettömään laskuun. Otamme tyttäremme kanssa pulkan ja laskemme heidän perään, kun vanhempani tulevat liukureillaan meidän peräämme. Päädymme kaikki lumikasaan mäen juurelle. Taivas on täynnä tähtiä ja nauramme niitten alla yhdessä. Lapset vetävät meitä ylös uuteen laskuun, joten nousemme ja lähdemme takaisin ylös. Katson Juhoa ja perhettämme ja Juho antaa minulle suloisimman suukon mitä voin saada.
Noustessani jälleen monien laskujen jälkeen ylös rinnettä aivan Juhon edessä saan lumipallon suoraan selkään ja siitä lähtee toisen maailmansodan veroinen lumitaistelu. Lapset kiljuvat lumipallojen lentelystä innoissaan ja isä tulee suuren saavin kanssa aivan päämme yläpuolella olevalle katolle ja heittää kaiken lumen päällemme. Nauramme niin, että kaadumme ja kierimme mäen alas saakka. Lapset juoksevat perään ja heittävät lunta päällemme. Vanhempani huutavat lapset sisälle, koska on aika ruokailla. Me jäämme vielä hetkeksi siihen lumenpeittäminä lumimiehinä makaamme ja katselemme tuonne ylös kauas. Juho ottaa minut syleilyynsä ja suutelee minua. Nousemme ylös ja menemme jatkamaan jouluamme. “Mikään ei voi pilata tätä minulta” ajattelen, kun kävelemme mäkeä ylös. Eikä sitä mikään pilannutkaan.
Nyt lapset ovat aikuisia. Tai nuoria. Vanhempani eivät ehkä jaksa tulla kanssamme pelaamaan lumisotaa enää, mutta he seisovat pihalla kanssamme, kun leikimme lastemme, heidän puolisoidensa ja lastenlastemme kanssa. Vieläkin lapsemme jakavat lahjamme ja vieläkin olen yhtä onnellinen. Kuin sinä iltana kun hiljainen lumisade loppui ja tähdet paljastuivat pilvien takaa.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
