päivät vierivät ohitseni
kuin hiljalleen tippuva puunlehti
upotan sormeni kasvaneeseen painooni
ja mietin hiljaa kuinka tähän ollaan tultu
kauniit hansikkaat on haudattu hiekkaan
mustat verhot ripustettu kasvoille
kutsuttu korpit repimään iho rikki
riekaleiksi kuin ikivanha sängynpeite
maailma ei enää odota minua
liian monta virhettä
vääriä ja kieroja viivoja piirrettynä kartalle
kartalle, jonka piti liidättää
liidättää minut pölyn lailla paikkaan jonne kuulun
vallankumouksen himokkaat kädet
liitettynä ympärilleni
tule lapseni, ei sinusta ole mihinkään
Selite:
Tällaista syntyy, kun kuuntelee The Arkin Joy Surrenderia.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi