tiskipöytä täynnä likaisia astioita,
muistot sinusta valuen viemäriin.
vaahdon mukana huuhtoutuu
rakkauden viimeiset vaiheet.
Piikikkäät lauseet kaikuvat korvissa,
valheet suurissa saippuakuplissa
poksahtavat kuin itsestään
jättäen jäljelle vain ajatuksia
menetetystä tulevaisuudesta.
***
kaakeli kylmää ihoa vasten
lyyhistyneenä suihkun lattialle
veden valuessa olkapäille
minä pesen sinut minusta
raapien itseni verille
hävittääkseni sinun ominaistuoksusi
lakanoiden lentäessä rappukäytävään
vaaleanpunaiset unelmat repeytyvät saranoihin
Mietin, miksi helvetissä omistan kaksi peittoa
Tunnen yhä kaulakorun ihollani,
sen sydämenmuotoisen.
Jonka sinä rakkaudesta annoit
ja vihasta riistit
vieden mukanasi viimeisetkin
inhimillisyyden rippeet.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Vahvaa ja koskettavaa.
Vau tykästyin hurjasti,
voimakas runo!
Rakastan tuota toiseksi
viimeistä säettä!! <3
Kovin koskettava runo ja kipeää tekevät nämä kaikki, mutta aina lopulta aurinko kuitenkin nousee taas. Elämä ei ole todellakaan ihanaa kaiken aikaa, eikä aurinkoistakaan. Se on eloonjäämiskamppailua tai sitä tavallista arjessa taapertamista, josta romantiikka on hyvinkin kaukana useimmiten itse kullekin.
Kuvattu eron jälkeistä kipua voimakkaasti.
Pitää vaan muistaa että elämä jatkuu suhteen jälkeenkin, vaikkei se helppoa olisikaan
onnistunu runo, pidän...
menee suosikkeihin... :)
Katkeruus ja viha puskee läpi.
olipa vahva runo! :o kaikki tunteet, viha ja kaipaus ja itseinho ja kaikki tuli niin voimakkaina esille. ihan tosi hyvin kirjotettu! saavutus saada tunteet noin hyvin esille! ja viimiset neljä riviä, mahtavat (: