Painava seuralainen

Kuin salama kirkkaalta taivaalta,
se putosi syliini,
painava seuralainen.

Kääntelin sitä ja ihmettelin,
enkä ymmärtänyt,
miksi juuri minulle.

Se oli suuri, raskas,
vieras ja pelottava.
Sitä ei jaksanut kantaa,
muttei voinut heittää poiskaan.

Se sai minut polvilleni,
ja pelkäämään.
Se romutti kaiken,
mitä itsestäni luulin.

Päivät kuluivat,
ja siinä se edelleen pysyi,
pelottavana ja painavana,
kiinni minussa.

Viikkoja, kuukausia ja vuosia,
katselin sitä eri kulmista.
Ajan myötä se alkoi näyttää tutulta,
tavalliselta, kevyemmältä.

Yhtäkkiä huomasin,
että jaksoin taas nousta jaloilleni.
Jaksoin hyppiä ja juosta,
vaikka se edelleen kulki mukanani.

Tajusin, että se oli minussa kiinni,
pysyvästi.
Ei se ollut yhtään kevyempi,
minusta oli tullut vahvempi.