Täällä minä istun,
vankilassani,
jonka mieleni on luonut.
Kalterit koostuvat pelosta,
epävarmuudesta ja kaipauksesta.
Muurit suurista unelmista,
niin epärealistisen kauniista kuvitelmista.
Minä elän olevinaan unelmaa,
todellisuudessa se on vaan mielen vankila,
joka on pitänyt rakentamalla rakentaa,
siinä sitten unohtaa,
ei minun unelmien maailmaa,
ole olemassakaan.
Ei minun unelmien ihmistä,
ei sitä sinua,
jota rakastan.
Muurit murtuu ja rakoilee,
sinä isket kiilaa väliin kivien.
Herätät unesta,
säännöllisesti,
näkemään tämän valheen.
Milloin mieleni,
minut vapauttaa,
antaa unohtaa.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Hyvää asioiden pyörittelyä mielen vankilasta ja siihen liittyvistä asioista. Pidin tästä. :)
"Vapauttaa, antaa unohtaa". Ei ehkä koskaan.
Vaan "ajaa, pakottaa" runon - sielun, maisemiin, sinne missä asut aidommillasi.