Stricken

Sisäinen
eläimeni huutaa
 
kuka korjaisi
syyn,
eikä
pelkkiä seurauksia
 
ennakkoluulot ja
toiveikkaan
mielikuvan
 
ehtoja,
jotka jokainen
uhri toivoo
onnellisuutensa
sulattavan
 
ymmärrykseksi
 
raskaaksi taakaksi
joka kannetaan
läpi elämän
sielun ristinä
maan porttien
läpi
 
ilman sitä rauhaa,
hiljaisuutta
jota rakastetun
hengityksessä
voi kuulla
 

~~~~~~ 
 
 
mielipuolia
kaikkialla
 
takertuessaan
ympäristöönsä,
vangitsemalla
todellisia arvoja
haluillaan
 
teoriaa,
kunnes tosi
osoittaa sen
turhuudeksi
 
totuuden
esteitä
jokaisen
repiä ja
kuokkia
 
sulattaa
miellyttämisen
mielihyvä
 
aivopesty
suvaitsemattomuus
ja
tihkumaton tekopyhyys
 
 
 ~~~~~~

 
syyllisyyden
tuntoni
huutaa
 
puhuu rakkaudesta,
mutta olen
itsekäs
 
paha olo
on vanginnut
sanani,
verhonnut
kaiken
ympäristöni
vaikuttimilla
 
uuden päivän
sarastus ja
taivaankappaleen viisaus
ei asu jokaisen
syntyvän elämän
siemenessä
 
kipu ja hämmennys
on lihan
pakottama
järjetön kutsu
kuolemalle
 
 
 ~~~~~~
 
 
suutun, kun
sitä
loukataan
 
näen ja kuuntelen,
mutta en ymmärrä,
 
en halua katsoa,
hallita elämää
 
vieritetty kiveni
ei avaudu,
se vaan
hylkää





 
erehdys ja synti
seuraa
läpi
elämän
ilman jakamisen
pyyteettömyyttä
 
kuvittelee itsensä
ylevämmäksi toista
kiusallisuuteen asti
 
toistaa kurittoman
lapsen totuutta,
sitä jota ei rakastettu,
sitä joka hakee
huomionsa

viattomuuden hylätyistä
valheista
 
sädekehänihän
on täydellinen,
murskaamaton
kilpeni
täydellisyys
heijastaa
harhaluulojeni
kipua
 
 
 ~~~~~~~~
 
 
ihmettelen ihmisen
kasvua,
koko ohjelmoinnin
mielekkyyttä
 
tietoisuus itsessäni
kasvaa
mekaanisiin
mittoihinsa
 
typeryyteni
pienen pienissä
kultahipuissa
 
kaunosieluisissa suviseuroissa
 
olen myynyt sieluni,
sulkenut silmäni
hyvinvoinnin
 
ollakseni hylkäämiseen asti
voittaja
sydämen pysähdyttyä,
marttyyri
 
kannan
mielessäni
sopivuuden
mittaa
 
listaa onnellisuuden
arvoista,
kelvollisuutemme
olla ja
olla olematta
 
ongelma ja tai
pelkkä
päivän ihanuus
 
 
 ~~~~~~~~
 
 
en osaa ratkaista
tätä päivää,
miten selviän
tulevaisuudesta
 
kuka olen,
mikä
perkele
kyselee
 
ja jättää
vastaamatta
 
olisiko minun
muututtava,
annettava huokosteni
kasvaa samaistumatta
 
verson nousta
ilman riippuvuutta
 
takerrun taas kasvoihin
 
naisellisuutesi
soittaa jokaista
nuottiani
 
kuinka voisin sanoa
jotain mikä
ei ole
mieleni totta
 
tulevien
sukupolvien avunhuuto




 
mutisevat rukoukseni
hukkuvat esirippuihin,
jotka erottelevat
kerjäläiset kansalaisista
lapset huligaaneista
veitset kädessään
 
uhmaten kylmää
pimeää,
sitä ettei
heille riittänyt rakkautta
 
vain ahdistusta
 
kuiluna yhteys ristin
toivoon elää
unelmissa, kapinassa,
jonka seurauksena
tuhka on
pelkkä maan jatke
 
päälle maalattua,
peiteltyä ja
muuteltua





 
haluan säilyttää
piirini
eheyden
 
mutta miksi
nuo sudet
vaanivat
elämääni
 
synnyttävät
tummia
pilviä valheineen
 
ja minun
pitäisi
tunnustaa
 
vääryyteni,
manipuloitu
todellisuus
 
 
 ~~~~~~
 
 
 
miksi tämä
kärsimys
seuraa
 
valhe etsii
paikkaa juurtua
 
samat hajut
ja äänet
 
kuinka rukoilemalla
yritin karkottaa
kaiken pahuuden
 
elämän maljan
kukoistaa,
kulkea ovista
kunniapaikalle


~~~~~~

 
kuka kuoli
ja ketä kidutettiin
ihmisenä,
poikana,
jotta me säästyisimme
 
koputtavalle
avataan, mutta
jos ovi ei
aukeakaan
 
nyrkkini on
jo verellä,
hengen olen
kadottanut
 
skitsofreenisen
rajan
tuolle puolen
 
looginen selitys
kaikelle on
olemassa
 
täytyy olla



 
hakkaan rystysillä,
jos siinä
olisi kuuluvampi
sointi
 
kuka on
lukinnut ovet
 
aivoni
kannattelevat jäljellä
olevaa toivoa,
johon
turtana olevat kädet
eivät enää kykene
 
olin silotellut
puheeni,
ajanut pahat
henget helvettiin
 
alussahan oli sana
ja sitä
odotin
 
sitä uutta alkua
 
purkamaan
epäonnistuneet
luomukset
 
 
 ~~~~~~
 
 
nainen,
osaisiko hän
rakastaa enemmän
 
herättää
tukahdutetun libidon,
nostaa
miehisen
vallankumouksen
 
halkaisemaan
ihmisen kuoren
 
minun olemassaoloni
tarkoituksen
 
mieli, joka on
raiskattu irtosuhteilla
ja uskottomuudella
 
tuntien sanat
ja ajatuksen
 
kyyhkysen
levittää siipensä
enkeliksi
 
johdattaa
suruni iloksi,
kasvattaa
makeaa ja
hymyilevää
 
nähdä kun
he löytävät toisensa
 
ja heillä on
minun ajatukseni
minun haluni
 
kaikki keräämäni
voittosaaliit,
silmieni edessä
lähempänä kuin
kaukaisin ajatukseni
 
ottaa jällen
ihmisen muoto
 
 
 ~~~~~~~~ 
 
 
ajattelen

neitseellisen
yön
jättämää jalanjälkeä
 
saumattomuutta,

ennen ajatusta,
ajelehtivaa aamua
 
halutessani pois
hiljaisuudesta
 
suvannosta
 
hetkeen,
jolloin
heräämisen rytmi
imee päivänvalonsa
 
tuo suojattoman
säädyttömyyden
käsitteen
suulle,
ohuelle iholle
 
hetkeä, jolloin
antautuminen
merkitsee myöntymistä,
kurottautumista
uuteen päivään
 
pois menneisyyden
autiudesta,
surun kaiuista
aina
nykyhetken
ruumiillisuuteen
 
tunteiden pohjavirtaan,
joiden suurin merkitys
on aavistamattomuus
 
 
 ~~~~~~~~

 
 väreet,
 ikkovat
kolmion rauhan
 
astuessaan sisään
 
hetkeen, josta
lakipiste saa
nimensä
 
repien seittinsä
yltyvässä tuulessa
 
raapien hehkuvan
kuumaa ihoa
 
äänettömän huudon
uhkaa
tukahduttaa halu
himon aallon
murtumispisteen
 
nousuveden kykyyn
olla tunnottomuus
ja sykkivä elämä
samassa yhteydessä
 
silloin käsi kädessä
merkitsee läheisyyttä,
tekee tunnista
päivän
valuttaessaan
näkymättömän
onnen vuolaita kyyneleitä
 
kykynsä rakentaa
rakkaudella,
rohkeilla ja kunnioitusta
herättävillä askeleilla
 
niissä asuu
syvyys,
ajatus jäämisestä
 
maailmaan, jossa
asuu
hentoja
elämästä
innostuneita etäisyyksiä
 
kuin mitään ei
olisi tapahtunut ja
se oli kuitenkin kaikki
 
 
~~~~~~ 
 
 
kokonainen hiljaisuus,
joka
loihtii onnellisuuden
itseensä
 
odotuksen
hillittömään
kaipaukseen
 
tai makeuteen
täyttää suu,
muuttaa iho
kerjäläiseksi
 
kuinka toinen
katsoo sellaisin
silmin,
hiusten hipaisuja
 
sointeja, jotka
sekoittuvat
hyvyyteen,
ilmaisten meidän
olevan elossa
 
valoa,
joka ei
ole osana
päivää
ei yötä
 
tuntematonta makua
 
se on kuin
juomalasi,
joka pitää täyttää
 
valita vokaalinsa
laulamaansa lauluun
 
avoimin silmin
tapahtuvaan
hellään intohimoon
 
 
 ~~~~~~
 
 
kuka näkee
siinä rakkauden
 
yhden ainoa rakkauden
hyväksytyssä muodossa
 
kahden ihmisen
sulautua maailmaan
ja
pääsyä yli pettymyksien,
joita niin
mielellämme esittelemme
 
ja vaikka kuinka
suutelisin
kipeät täyttymättömät
toiveesi
 
saapuu lopputuloksena
petoksen suloinen
maailma
 
syntisen maan
kirottu tie,
joka hukuttaa
kuumaan autiomaahan
 
synnyttäen
esi-isämme luolissaan
aivan kuin
minä ja hulluus,
rakastaessamme
jumalaa ja naista
 
hartaammin
kuin seurakunta
rukoilee rukouksen
toivoen antavansa
elämänsä kasvoille
viattomuuden
 
 
 ~~~~~~
 
 
kun näette
minun saapuvan,
paetkaa
 
paetkaa
sillä ette halua
kohdata näitä hulluuden
tuulia,
joita sydän rinnassa
synnyttää
 
haavoina sisuksiin
syövyttää


 ~~~~~~
 
 
elämä pakottaa
etsimään omia
toiveitamme

etsimään sen
syvän ajattelun
peilin
 
matkalla saatamme
joutua valitsemaan
parhaan kattauksen
sijaan
sopivan
kompromissin
 
turhautuman satuttamana
 
uudelleen koulutettavana
elämä toteutuu
yhtä tasaiseen
kuin harjan liike
ohenevissa latvustoissa
muistuttaen jaksamisen
heikkenevästä voimasta
 
sitten vielä joku kehtaa kirjoittaa banderolliin;
ihanteet ovat tärkeitä ja iällä ei ole merkitystä.
 
totuushan kuitenkin lienee;
 
”eivät asiat tee meitä onnettomiksi, vaan se miten niihin suhtaudumme”