Siinä minä istun, puiston penkillä. Runoilijalta en näytä. Tukkani on sotkuinen, vaatteeni omanlaiset.
Olen ujo ja hiljainen. Herkkä mutta tulinen. Rakkauden ja vihan ylitunteellinen sielu.
Kynttilänvalo, lasi viiniä. Kynä, vihko, mitä muuta siihen tarvitaan. Inspiraation valloittava maku!
Humalassa huomaan olevani sosiaalisempi. Joskus iskee änkyrä, joskus taas hauskuus. Häpeän kännistä ylitunteellisuuttani.
Monesti miettinyt olen maailman tekoja. Rauhaa haluaisin koko maailmalle. Silti vihaan poliiseja, yhteiskuntaa.
Haluan ihmisten minua ymmärtävän. Halua en salata rakkaimmiltani, mitä elämäni on ollut. En jaksa väärinkäsityksiä, juoruja.
Runoillani haluan kertoa pienen tähänastisen elämäni muistoksi, etten unohda elämääni, että muistaisin olevani vielä elossa. Että joskus muistaa voin mihin elämäni minut vei. Kuinka kaikki voi vielä joskus kääntyä hyväksi.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
