Istuu ikävä yksinään rakovalkealla,
sydän syrjällään sillä, toistaan kaipaavalla.
Katselee liekkiä lämmintä lepattavaa,
välillä taivasta kaukaista avaraa.
Kipinät hehkuen nousevat yötaivasta vastaan,
eivät tähtiin ne yllä,
sammuvat ainoastaan.
Liekki lämmittää poskilla kyyneleet,
hiljaisina hetkinä, tunteista syntyneet.
Selite:
Jotenkin nuo talvi iltoina palavat nuotiot, tulet, tms, herättävät tunteet pintaan.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
On niin tuttua tunnelmaa.Kuin omalta ilta-nuotiolta.
en yleensä pidä että runossa on loppusointuja, (tai mitä lie) mutta tässä ne ovat melkeinpä pakollisia.
Varsinkin viimeinen kappale on erittäin tunnelmallinen, tästä aivan vaistoo tuon tilanteen tunnelman ja tunteet.
Mahtava runo kertakaikkiaan, suosikkeihin menee :)
koskettava runo
todella upea runo, pidän hirvittävästi alusta. todella kaunista.
Surullisen kaunista luettavaa...
herkkää.
Tämä runosi toi mieleen ihanat talviset retket ja istuskelun rakovalkealla!
Hyvin kuvattua tunnelmointia yksinäisyydestä.
Liikuttavaa. Ei oo kenkään hyvä olla yksin.
*halaus*
tuttu tunne...hienosti olet tunnelman onnistunut runoksi pukemaan, kaunis....
Kauniisti sanasi kertovat yksinäisyydestä!