Höyhen

Olen valkoinen höyhen
sameassa huoneessa
kuin unessa
leijailen
Maahan
kevyttä unelmaa
painuu hiljaa
ei ääntä
vain lämpöä
hidasta
valoa
kajoaa ikkunasta
pehmeää
kuin samettia
on hetki
vain tämä hetki.

Olen lasia
painavaa ja kylmää
jäätävää
ja höyhen sisälläni
vapauteen tahtova sisältöni
liikkumaton
minä en päästä sitä
tiukasti kiinni pidän
tukehtunut
aina ikuisesti minun
Kuten minä, on lasikin särkyvää
kuin jäätä pettävää
putoaa maahan
huoneessa kuin unessa
hidastettuna
kovaa
on viileää
tuhat eri palaa
kolinaa
lattialla makaa
sirpaleita

Höyhen herää
lennähtää

hän on vapaa.