Monta yksinäistä aamua haaveilin,
istuin ikkunan vieressä paikallani
Unelmoin sinusta
hiuksistasi, silmistäsi,
jotka eivät koskaan voisi olla minun
kosketuksestasi,
joka ei koskaan voisi olla minua varten
Monta yksinäistä päivää täällä vietin,
sinua kaukaa katselin,
toivoin että huomaisit
Ja aina vaan minä mietin
aina murehdin
Miksi joillakin on sitä mitä minulla ei ole?
Miksi joillakin on sinut, ja minulla ei ole?
Monta yksinäistä iltaa sinua tarkkailin
kadehdin ihmisiä vierelläsi
Ja toivoin,
että vielä jonain päivänä sinäkin
tahdot pysyä vierelläni
Monta yksinäistä yötä itkin
sinua odotin
Toivoin sinut vierelleni,
lämmittämään kylmää maailmaani.
Ja tiesin, ettet koskaan tulisi.
Monta yksinäistä yötä ja päivää kului
minä kuluin myös, minä haalistuin
Sinä et koskaan huomannut minua,
et muistanut minua,
vaikka aina rakastin vain sinua.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Tämä (ja monet muutkin) oli(vat) hieno(ja) runo(ja).
Kuten kirjoitit, "klisee", niin ehkä tottakin. Mutta toisaalta, kyllä itsekkin pidän kliseistä. Valitettavaa on, että kliseet usein ovat niitä realistisimpia ja monesti eniten "säväyttäviä" runoissakin :)
Hieno runo yhtä kaikki :)
Hyvää syntymäpäivää!