He kutsuivat häntä haaveilijaksi
surusilmäiseksi tytöksi
Joka ei koskaan sanonut sanaakaan
tosissaan
Hän hymyili aina kun häntä katsottiin,
mutta sisällään hän itki
Hän oli surullisempi
kuin moni muu ihminen
Vaikka nauroikin herkästi.
He sanoivat, että hänen maailmansa
on vähän turhan yksinkertainen
Hän ei jaksa kantaa taakkaansa,
hän on jumittunut lapsuusmuistoihinsa
Itselleen ja muille hän uskottelee,
että kaikki on kunnossa
vaikka hän onkin hukassa
Hän ei halua uskoa sitä,
tunteet, kyyneleet pyrkivät pintaan liian herkästi.
Mutta joka ilta, hänen haavemaailmansa
portit avautuvat,
ja hän sulkee silmänsä,
koskaan heräämättä, hän toivoi
Hän sukeltaa liian syvälle päähänsä,
kuulee vain oman äänensä
Aina hän sanoo, ettei hän aio palata,
mutta maailma siellä kaukana
on liian kylmä kohdattava.
Joka aamu hän palaa takaisin
itkemään äänettömästi.
Vaan tänä aamuna, sanoivat,
hän meni liian syvälle pääkoppaansa.
Hengityslinjat hälyttivät jo aamuyöstä.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
