Ne päivät kaikista kauneimmat,
kun metsät olivat vielä metsiä
täynnä lupaavia seikkailuja
joka puun takana
Ne päivät kaikista kauneimmat,
kun mielikuvitus oli kaikkein puhtainta
Ne päivät vietin sinun kanssasi,
yhdessä unelmoimme vieraista maailmoista
velhoista, prinsessoista, kuninkaista
Kaikista kirkkaimmista fantasioista
Aika kului, metsät kaadettiin
Aika kului, mielikuvitus murrettiin
Fantasiamaailmojen ovet suljettiin
ja todellisuus astui esiin nurkan takaa
mysteerisenä, uhkaavana vihollisena
Mutta me pidimme silti toisiamme kädestä kiinni,
pidimme päämme seisoen rinnakkain
Silloin tiesin, että olit minulle
kultaakin kalliimpi, ystävä rakkahin
Aika kului, lupaukset tuntuivat murtuvan
Maailma ympärillä tuntui kaatuvan
Ajauduimme erillemme, tiemme johtivat eri suuntiin
Molemmat luulimme valinneemme sen tien oikean
Ja niin elämän paino runteli meidät molemmat
Sinut raskaammin,
lähdit niin varhain,
hyvästien sanominen oli hetkessä liian myöhäistä
Kaikki ympärillä oli punaista
Nyt olet koskena kuohuva virta,
olet se sininen hetki ennen kuin pimeys lankeaa
Nyt olet tuulenhenkäys,
joka tervehtii pakkasaamuna
olet maa, se mistä synnyit ja joksi olet muuttuva
Ja minä olen silti täällä,
minä olen pystyssä, yksin
Maailma runtelee minut ilman sinua,
käyttää vahvinta asettaan, surua
Mutta tiedän silti, että olet siellä jossain
toisessa maailmassa,
löydän sinut sydämeni sopukoista
Ja jonain päivänä me olemme yhdessä jälleen
siinä paikassa
missä metsät ovat metsiä,
eikä mikään sana ole vilppiä, ei valhetta.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Pituudesta huolimatta pysyy kasassa ja loppu vahvistaa alkua,todella kaunista ja todellista vaikka tosiaan onkin tällainen fantasiaa ja todellisuutta yhdistelevä,ihana!!