Kesän odotus

Lapsena kesä oli maagista aikaa: oli vapaus, oli riemu, ja ilmassa mielikuvituksen taikaa. Huolet -- se vähä, mitä niitä oli -- jäivät koulunpenkille, kesäloma oli kaksi kuukautta paratiisissa. Aurinko paistoi, muurinpohjaletut maistuivat mansikkahillon kera, marjat kypsyivät ja jokamiehenoikeutta hyödynnettiin pienen, punaisen sangon keikkuessa käsivarrella. Opinahjoon palattiin hieman haikeina, mutta kirkassilmäisinä ja energisinä, kesän naurun vielä kujeillessa suupielissä ja silmänurkissa.

Toista se on yliopisto-opiskelijana, kun kesä saapuu eikä töitä kuulu. Äidinkään luo ei voi takaisin muuttaa, koska sitten ei olisi syksyllä asuntoa, johon palata opiskelujen jatkuessa. Nujerrettuna opiskelija tallustaa Kelan toimistolle kesäopintotukihakemusta täyttämään -- jostain on rahaa saatava, vaikka se merkitsisikin kallisarvoisten opintotukikuukausien tuhlaamista. Kelan toimistolta hän suunnistaa kirjastoon, lainaa kesätenttikirjat, ilmoittautuu kyseisiin tentteihin oikealla laitoksella ja alkaa lukea. Kauniit kesäpäivät kuluvat yksi toisensa perään sisällä lukiessa, ahkera opiskelija ei halua turhaan tuhlata kolmea opintotukikuukautta, vaan on päättänyt ottaa niistä edes jotain hyötyä irti. Vähintään kolme opintoviikkoa lomakuukautta kohti, eikä yksikään tentti asteikolla hylätystä kolmoseen alle kakkosen. Ja siltikin karvas totuus iskee päin kasvoja: opintotuki ei tule riittämään koko opiskeluajalle, vaan vuoden tai kaksi joutuu humanistiopiskelija elämään omillaan opintojensa loppupuolella. Säästöjä ei kerry, kun töitä ei saa. Ahdistaa. Syksyllä palaa opiskelija koulunsa penkille puurtamaan samalla tavalla kuin kesälläkin, vain kireämpään tahtiin. Joululomaan mennessä on burnout lähellä, koulumasennus huipussaan ja mustat pussit silmien alla.

Lomapäivät vilahtavat vauhdilla ohi, ja tuskin on opiskelija ehtinyt murto-osastakaan väsymystään toipua, kun jo pitää palata opiskelun ikeen alle. Kohta ovat kurssit taas täydessä vauhdissa ja kirjoitusprojektit odottavat tekijäänsä. Kun olisi edes yksi luennot-ja-tentti -kokonaisuus! Kylmät ja pimeät päivät seuraavat toinen toisiaan täysin toistensa kaltaisina, kunnes eräänä päivänä opiskelija ehtii kirjoittamisen lomassa huomata: Aurinko paistaa täydeltä terältä, taivas on heleänsininen ja linnunsirkutusta kantautuu parista pihamännystä kaupunkilaisenkin liikenteen melun turruttamiin korviin. Pyöräteillä ja jalkakäytävillä kiiltää vuoroin märkä asfaltti, vuoroin peilikirkkaana säkenöivä jääkerros. Sulamisvedet valuvat solisevina jalokivipuroina ojiin ja viemäreihin. On jo melkein huhtikuu. Enää kaksi kuukautta ja sitten on virallisesti kesä. Ja kesäloma.

Kesäloma, tuo korkeakouluopiskelijoiden itkuisen ihana murheenkryyni, joka niin usein saa harkitsemaan muuttoa takaisin äidin helmoihin. Vuokranmaksu ja ruokalasku ne nimittäin ovat kesälläkin itsenäistä asujaa ahdistamassa, ja kesätyönsaanti on ihme, jota ei vähänkään isommassa kaupungissa tapahdu läheskään jokaiselle kaikkensa yrittävälle opiskelijalle, sillä totuushan on sellainen, että ilman suhteita työelämään on kesätöitä vailla alan koulutusta miltei mahdoton saada. Mutta kyllähän sitä lotossakin aina joku jotain voittaa, ajattelee humanistiopiskelija, ja laittaa matkaan työhakemuksia niin monta kuin vain hakupaikkoja keksii. Olisi niin upeata päästä tuulettamaan paperinhaju pois vaatteistaan! Ehkä hän tänä vuonna on se yksi tuhannesta...