jonain aikoina kaikki muistuttaa minua hänestä
hän oli kulkijatyttö, kuten minäkin
vaikka kulkeminen on yksinäistä, yksittäistä
mikään ei estänyt kahden reitin kulkevan
toistensa lomassa kiemurtaen
kahden kulkijan nauru saattaa raikua
kaikua kirkkaampana kuin osaa kuvitella
kahden kulkijan kyynelet eivät kastele
mutta saavat silti aikaan laineita
siihen kuului yhteistä kesää ja talvea
toisesta riippumattomina
mutta vapaaehtoisesti riippuvaisina
piirrellen huolettomasti niitä kahta polkua
maailman pyöriessä
ja polkujen jatkuessa
minä muutin kulkemiseni seikkailuksi
hän ei ikinä tehnyt niin
se ei käynyt hänelle
vaikka kahdesta kulkijasta
on jäljellä enää seikkailija ja varjoihin tarraaja
seikkailija nauraa aina oikeasti
löytääkseen seikkailuja on oltava onnellinen kaikesta
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Wou
lumoava runo
kuin kertomus vaikka onkin pohdiskeleva
tässä on sanomaa, jotain kerrottavaa!
rakastuin tähän ensilukemalla ja taitaapa sujahtaa suosikkeihin <3
realismia eli hyvä