Neiti Salovaara

- Eiku otetaan sittenki ne vihreät...
- No vittu ota mitä haluat!

Taas minä myönnyin tuohon vastaukseen irvistelyllä, vaikka kuka vaan tietäisi tänä päivänä sen satuttavan kuuroa mummoakin.
Päädyin lopulta ottamaan siniset kaakelit niin kuin sinä ehdotit. Kassalta sinä lähdit autolle ilman minua, jätit minut maksamaan yhteiset kaakelimme ja laitoit vielä kantamaan autollekkin paketin.

- Mikäs sulle tuli? Kysyin istuduttuani autoon.
Naksautit kieltä kärsimättömästi ja käynnistit auton.
Sorat sinkoilivat joka suuntaan kun kurvasit pihalle autolla.
Kävelit suoraan sisään, taas minä kannoin kaakelit sisälle.
Katsoin kun menit jääkaapille, otit kaapista oluen ja istuit nojatuoliin katsomaan tv:tä.
Tulin luoksesi ja suutelin sinua hellästi. Röyhtäsit ja nauroit vielä päälle.

Olin sokea rakkaudesta. Aivan liian sokea tajutakseni edes kavereitani, jotka jaksoivat jankata minulle miesystävästäni.
Rakastin sinua.

- Tuutko auttamaan pyykkien kanssa kulta?
- En.
- No kyllä mä nämä itsekkin saan...
- Millon laitat ruokaa?

Suunnittelin häitä, odotin kyllä vielä sormustasi.
Kun sormusta ei kuulunut otin aiheen itse puheeksi. Sinulle oli ihan sama.

Hääpäivänä joku oli nähnyt sinut kylällä ryyppäämässä. Minä sovitin jo hääpukuani.
Kohta kävelisin alttarille, en olisi enää neiti Salovaara.
- Päivää! Olen rouva Järvinen, kuinka voin auttaa? Sanoisin seppälän myymälässä tekohymyn kera asiakkaille.

Seisoin isäni käsikynkässä, isäkin oli pettynyt minuun kun sellaisen miehen olin löytänyt. Hän ja äiti vain tyytyi elämään siinä toivossa, että ukkomieheksi tuleminen muuttaisi miestäni.

Seisoin jo alttarilla papin edessä ja katsoin hämmästyneenä bestmaniä. Hän vain kohautti hartioitaan.
- Hän seisoi äskön vielä tässä, mutta sanoi menevänsä hakemaan sormuksen.
Mitä helvettiä hän puuhasi?

Ok, ei häistä tullut mitään.
Fantasiani oli tuhoutunut.
- Päivää olen neiti Salovaara, kuinka voin auttaa?
Mutta tällä kertaa hymyä ei herunut.