vihdoin alan nähdä ikkunoideni lasien läpi
niitylle, kukkien näyttämölle
enkä enää epäile näkemääni
en kysy samaa miksi
katselen vain
ruusunterälehtien tanssia
hiljaista valssia
auringonsäteiden tahdittamana
vihdoin sanon ääneen tänään on ainoa mitä on
pyyhin ikkunalaudan
harmaa pölyarmeija on siinä levännyt
viime täysikuusta saakka odottanut
että vihdoin antaisin ainoan mitä omistan
läsnäoloni, rakkauteni
heille pölyilleni ikkunalaudan
nyt vihdoin pyyhin, vapautan
avaan molemmat ikkunat selälleen
tuuli kaappaa ne hoitoonsa iloiseen
katson taas niitylle
ja kuiskaan kukkakirjolle
ei tule muuta, näin on ainoa tapa
säilyä iltaan saakka
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit