Heräsin pitkästä unesta
Lounaistuuli ihollani
Ajan aallot
pyyhkivät rantakiviä
Nimesi ei koskaan katoa
Mieleni kerrokset
lävistää kaipaus
Yksi ainoa hetki
Elämäni tienviitat
kirjoitettiin uudestaan
Hengitän yhä
rakkautesi kauneutta
Onneksi sain kokea sinut
Turhaa kysyä
miksi hymyilen
Tulla rakastetuksi!
Selite:
Poikkeuksellisesti selite: Minua kommentoi tutuksi tullut ihminen eräänä aamuna työpaikkani käytävällä, "Sinua se vaan hymyilyttää." Äänessään oli kitkerä pohjavire. Surullista.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
"Kuule", jokaisella on ropleemansa, jo ihan pienestä pitäen. Niin kuin kadonneita leluja, jotkut saattavat jäädä kaipaamaan unohtuneita pulmiaan ja kurtistelevat sitten kulmiaan aivan kenties itse huomaamattaan muille... tai eihän se ole mahdollistakaan, ellei sitten... no, oma pääasia onkin oman pään asia, ei kai niinkään pääoman, vaikka mistäs sitä tietää mikä sitä kiukuttelijaa rassaa, milloinkin. Maailma vaan tuntuu olevan sen perään... siis sen, äh... mitäs mätäs... Hymy on kauneimmillaan silloin, kun se kapuaa itse kasvoille. Kuten runossasi.
pitäen ne tuoreena
kateellinen kuihtuu
Sivut