Linnunradalla

Näin, joskus radan varrella asuneena, kuusen kupeessa möykyn. Ei ollut Mörri kotona, tai ainakaan yläkerran apartementosta asuttanut, mut mikähän mun sai kapuamaan sitä ratsaamaan. Kuuliaisena kansalaisena muistin koulussa lauletun kotimaisista kurreista ja osasin älytä sen sellaisten pesäksi. Vaan mikä mun sai sen raapaisemaan mukaani ja kavereillekin näyttämään, jos oikein muistan niin vielä opettajallekin esittämään että katoppas mitä mä kekkasin... en kai kehuja saanut, tokko odottanutkaan, mitä lie tehopinnoja kenties, mutta rakenne selvityksen silti. Siinähän oli taka-ovikin, ite vaan luulin että se oli irroittaessa jäänyt sinne kuusen kupeeseen, sellainen hatara kohta, mutta ihan oli tarkoituksensa silläkin. Olisiko jäänyt sinne koululle se pesä, ei löydy enää muitten rakkaiden rojujen joukosta, onneksi muutamia muistojakin jo karissut matkalla... vapaa kasvatus kaiketi koetutti kapasiteettia. Vaan tokko taistotta tuonakaan aikana tokeni toverikaan, sotasille piti käydä vaikka tyynysillä, sillä leikin lasku se on höyhenistä kiinni. Siivottaessä jälkiä korvaa kuumottaissa vain toisella laidalla, vain nyppineenä voi sanoa milloin riittää, kukapa muu täytteen määrää todemmin tietää olleen. Tai pitikö niin lukua tuokaan tuota tehdessään ja sitäpaitsi kaiketi kuiteki kukalie joku muu teki sen tyynyn ompelukset ja täytöt toisaalla, ties missä ja milloin ja minne sitten sohvan nurkkaan tungettu ja... höps näitä... valtaosalta aika vallatonta meininkiä kaikin puolin, jos huolinkin... tod. Joskus höyhenen höntyilyä seuratessa saattaa tulla mieleen että totuus ei palaa tuulessa vaan vastaisuudessa, tai ainakin mulle tuli nyt juur... ihan vaan mielikuvitellen. Kaikelviisii.  :-l