RanaTemporaria

vedessä keinuu lautta
kantaen tuhansia kohtaloita
kohti uutta elämää
vaikka pinta on tyyni
usko on hauras
 
 kylki kyljessä veljet ja siskot
 toistavat samaa kysymystä kollektiivisessa mielessään
        isäni miksi minut hylkäsit? käsit? sit?
 
sataa rankasti
kolmekymmentä yötä ja kolmekymmentä päivää
kunnes eron hetki koittaa
 
irrotamme otteemme toisistamme
kadottaen samalla itsemme
sillä
on syötävä pahimpaan nälkään jopa oman ruumiinsa osia
selviytyäkseen
kasvatettava vahvat raajat, joilla tarttua oljenkorteen
 
on opittava hengittämään ihollaan
joka hylkii vierasta ympäristöä
 
ympäristöä joka hylkii ihoasi