VaiElämää?

Avaimet, lompakko, puhelin...avaimet, lompakko, puhelin...avaimet, lompsa…

Katson hissin sameaan peiliin ja sipaisen terhakkaasti piponi alta esiin työntyvän otsatöyhdön takaisin ruotuunsa. Kouhaisen taskunpohjaa. Muistinkohan kauppalapun? Vaikka ei sillä oikeastaan ole mitään väliä. Kierränhän aina lähikaupan hyllyvälit kuin aloitteleva sienestäjä poimien koriini vain riskittömiksi luokitellut ARFID-seulan läpäisseet tuotteet. Olen immuuni uutuudenviehätykselle ja tahdon jogurttini ilman sattumia. Sitä paitsi, punalapuissa piilee aina vaara joutua yllätetyksi housut kintuissa seuraavana päivänä.

Vatsanpohjaa kouraisee ikävästi tyhjyys. Jotkut sanovat, että sydäninfarkti aiheuttaa kuvotuksen tunnetta ja huimausta. Minulla on siinä tapauksessa pahasti arpeutunut sydän ja uskomaton resilienssi toistuvien kohtausten suhteen. Siniset sormet voi aina piilottaa huolettomasti taskuihin ja leikkiä tervettä, kunnes on pakko tukeutua lähimpään lyhtypylvääseen. Talvella on toki helpompi vain työntää kieli ulos ja toivoa, että naapurin tanskandoggi ei ole päättänyt nostaa koipeaan liian ylös.

Hissin ovi aukeaa harmaaseen aamuun. Alakerran ovella naapuri hymyilee maireasti. Kysyy, olenko menossa töihin. Vastaan sille, että joo. Että käyn sellaisissa piilotöissä ja vinkkaan silmää (sitä alinta, kramppaa). Pyöritän yhteiskunnan rattaita olemalla näkymätön. Kun oppii olemaan poissa tieltä, ei tarvitse jatkuvasti kurkkia olan yli vasemmalle ja oikealle. Uskon, että useimpien niska- ja hartiasärkyjen takana on juuri tämä lammasmainen sääntöjen noudattaminen. Ei koskaan pitäisi luottaa sokeasti suojatien pelastavaan voimaan, suojatyöstä puhumattakaan.

Nenää kihelmöi oudosti. Täytynee käydä apteekissa ostamassa vitamiineja flunssakauden varalle. Laboratorioissa valmistetuissa pillereissä tiivistyy hienosti kaikki se, mikä on poistettu lautasiltamme ja korvattu keinotekoisesti laboratorioissa tehdyille elintarvikkeille. Geenimuuntelu on nykyaikamme biodiversiteettiä. Kaadetaan puut ja istutetaan tilalle penkkejä. Kaadetaan penkit ja mietitään, mikä nuorisoa vaivaa. Annetaan niille pillereitä, joista vieroittautuakseen tarvitaan lisää pillereitä. Vaikka nappikauppa sulki viime talvena ovensa, verkosta löytyy aina uutta roinaa koukkuun.

Ostoskeskuksen edessä seisoo pieni kasaan painunut mummo myymässä isoäidin neliöistä virkattuja tossuja. Kuka kertoisi herttaiselle rouvalle, että isoäidin neliöille ei nykyään enää ole kysyntää sen enempää kuin karvakolmioillekaan? Hypistelen hetken pientä virkattua pitsiliinaa ja kaivan viimeiset kolikkoni tukeakseni (pai)kallista osaamista.

Kaupassa tajuan unohtaneeni tyhjät pullot kotiin ja päätän kostoksi olla ostamatta itselleni mitään ekstraa. Kaurahiutaleet, maito ja halvin mahdollinen margariini pitävät verensokerin vaaralliset heilahtelut aisoissa ja mielen apaattisen tasaisena.

Kassa-alueella blokkaan epäasialliset tarjoukset huppuni alle ja otan varovaisia edistysaskeleita kohti maaliviivaa. Viestikapula juoksee hitaasti ostosten välillä, kun hikoilen lottoriviä arpovan rouvan ja takanani hermostunutta quicksteppiä harrastavan olutharrastajan puristuksessa. Kuinka päivä voikaan tuntua näin pitkältä jo heti aamusta?