Kirkuvat linnut

Nokkivat mieleni hajalle.

Lintujen kirkuna, kuin särkyvvän lasin helinä.

Mieleni sirpaleet ovat lintujen nokittavana.

Kirkuvat linnut seuraavat mukanani, niiden verevä katse etsii ahnaasti minua.

En pääse pakoon. Nukahdan lintujen nokittavaksi, kuulen niiden kimeän kutsun uneni läpi. Haluan päästä pakoon
Mieleni on autio, vain korvani kuulevat kirkuvat linnut.
 

Herätessäni on uusi aamu, linnut ovat vaienneet. Peilistä katsoo vieras, silmissä takaa-ajettu katse, väsymyksestä halkeilleet silmät.
 

Kuulen kirkunan lähestyvän. Linnut löysivät minut. Lopullinen pimeys laskeutuu ympärilleni, kietoo minut syleilyynsä.

Linnut eivät enää poistu. Kirkuna ei lakkaa. Muutun varjoksi,  katoan mieleni pimeyteen.