Narkolepsia

hienoa rakkahani, hienoa!

Tämä on hyvä ja mielenkiintoinen runo, jotenkin tajunnanvirtamainen ja kärkevä ja saa todella uskomaan viestiisi siitä, että ympäristö vie voimat. Elävästi toi mieleen naiivit ilmaisut, kuten "nukutaan yön yli" ja "aamulla kaikki näyttää valoisammalta", runon neljä viimeistä säkeistöä tuntuvat pilkalta sellaisia fraaseja kohtaan.

Alun oivallus on hieno ja sen myöntäminen ennen kaikkea itselleen on kova juttu.
Nukahtaminen ja unet tässä tuovat minulle mieleen jotain muuta kuin ne itsessään, ehkä enemmänkin pakoa, ja sen että lopulta pakeneminen on pakko lopettaa, eikä asiat sillä parane. En tiedä, oliko tässä kyse siitä, mutta tällaisia ajatuksia se miussa laittoi liikkeelle. :)

"Ruoja" on ihan mieletön sana! :D

Ohhoh.

".... sanoivat minun vielä tukehtuvan / omaan janooni?" Mitä kaikkea sitä yrittääkään arjessaan juoda ja juokin päivästä toiseen, viikosta, kunnes tulee tunne ettei mitään mene enää alas. Jo aloitetut juomat on jätettävä pöydälle, kun ei "enää saa otetta kunnolla"

"Kaikissa mielten myllerryksissä / ja joka ikisen hormoonipyrähdyksen lieppeillä! "
Tämäkin vielä väsyttää ja ennen kaikkea tämä.

Teksti ei ainoastaan kerro väsymyksestä. Se hengittää sen tahdissa.

Tuo loppuirvistely sentään paljastaa että puhtiakin on jäljellä runon minällä. Mahtaako lukijalla olla.