Sammakkoprinssi

Elämäni kallio
sortui altani aamuvarhain
mureni päälleni iltaan mennessä
Salpasi henkeni keskiyöllä.

Esti maalaamasta huomisen seinille uutta.
Esti lentämästä
piirun verran myös nousemasta.

Kivi paljastui kylmäksi paikaksi pesiä
polttavan kuumaksi oltua liiaksi auringossa.
Minä totuin varjelemaan sitä luonnon voimilta
tuulelta ja tuiskulta
rännältä ja tulvilta.

Mutta tässä kalliossa oli kaikki pielessä
Siellä pyöri luonnottomat voimat
eikä aamu aina seuranut yötä.


Kantavan voiman kroonistuessa
ei kukaan huomaa sitä
että vaikka kannan tuhatta ja yhtä henkeä,
-raajani on rikki kiloista,
nauran hysteerisesti aamusta iltaan
ja illasta aamuun,
vaikka ilo on muisto vain.

Prinssini teki minusta sammakon.



Sammakon, 
joka kiehui kuoliaaksi kattilaan

koska ei löytänyt rohkeutta hypätä ajoissa pois.