Hän on ontto, sisällä kaikuja sinusta
Sama hohde halkoo ohi nenänpielen,
höyrystyy alla valkoisen kuun
Tuttu hymynkare; se katse, joka vaatii liikaa
Lauseet kuin huonosti opeteltuja vuorosanoja,
repliikkejä ilman kolmatta ulottuvuutta
Vaiston varassa hoipun trapetsin loppuun
ja varon varpaita näykkiviä menneisyyspiraijoita
En myönnä tarttuvani Sinuun uudelleen
ja uudelleen
kun sielun sointi lankeaa taas barokkiin –
kun sielun sointi lankeaa taas barokkiin –
samoihin koukkuihin eri sävellajeissa
Olette sävelmiä ilman huippukohtaa
Peto saalistaa pimeässä,
varjojen valtakunta rakentuu muuri muurilta
Tunne suuremmasta juoksi läpi peltisten valtimoiden,
rutisti tiensä ulos suurten suonten solmuista
“Seis”
Särkynyt sydän ei pysähdy koskaan
Sinäkö se olet? Et ikinä.
Kaipaanko? Kai ikuisesti.
Uppoutuisinko tuoksuusi? Valehtelen jyrkästi.
Selite:
Pelkuripoika-projektia
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit