Pisarat valuvat
sieluni peileillä,
enkä minä näe
kunnolla kasvojani.
Sydämeni
oli kai joskus
ehjä,
mutten muista sellaista
aikaa.
Kivussa kasvaneena,
pimeässä kulkeneena,
siihen nähden
olen aika valoisa tapaus.
Eksyin rakkauden
ihmemaailmaan,
enkä ollut löytää
tietä kotiin,
ja vaikka piditkin minua kädestä,
olisin halunnut
sinun vannovan,
että löydän kotiin,
lopulta.
Istun kirsikkapuun alla
ja muistelen,
kuinka joskus minullakin oli tunteet,
joita rakastin.
Sinä et särkenyt sydäntäni.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Kaunista, taitavaa sanankäyttöä.
Runossasi on paljon viisautta, Ikiaikaista tietoa vaikka se kertookin ihmissuhteesta ja nykypäivästä. Monitasoinen ja -tulkintainen runo. Se on sanataidetta koskettavimmillaan ja kauneimmillaan. Viimeinen lause kruunaa kaiken.